: Kalevi Korpi
: Saksan metso
: Books on Demand
: 9789528986843
: 1
: CHF 20.40
:
: Angeln, Jagd
: Finnish
: 124
: Wasserzeichen
: PC/MAC/eReader/Tablet
: ePUB
Espanjalainen elokuvaohjaaja Luis Bunuel sanoi katuvansa sitä ettei metsästänyt tarpeeksi. Kalevi Korven ei sitä tarvitse katua; eräpolkuja on tullut kierrettyä yli kuusikymmentä vuotta. Lääkärin ammattiaankin hän hoiti vähemmän aikaa; neljäkymmentäkahdeksan vuotta. Väitöskirja teoreettisesta filosofiasta. Asustelee nykyään pystykorvansa Pojun kanssa keskisessä Suomessa. Nimittää nykyään itseään pienviljelijäksi; on sentään puutarha ja peltopläntti. Kalevi Korpi on kirjoittanut viisi eräkirjaa:"Pienoiskiväär llä","Maa jota ei enää ole","Pedon vuosi","Jousella ja vähän muullakin" sekä"Meren koiria ja maalintuja". Uusimman kirjan"Saksanmetso" niminovellissa kuullaan perinteistä pystykorvan haukkua ja ihmetellään saaliiksi saatua saksanmetsoa. Nykyään sellaiseen voi tutustua edesmenneessä kymmenen markan kolikossa, jos sen sattuu jostain löytämään. Korven tarinoissa ei kuljeta A.E.Järvisen tavoin kirveen koskemattomissa erämaissa siitä syystä ettei niitä Suomessa enää ole. Ainoastaan meren ulkoluodoilla hallijahdissa Suomenlahdella tai Perämeren norppajäillä pääsee eroon ihmisen kädenjäljistä. Korpi on niitä harvoja eräkirjailijoita, jotka kirjoittavat jousimetsästyksestä ja sen saloista. Majavajoelle pääsee mukaan kevään huumaan ja luonnon heräämiseen. Ei majavajahti ole aina hiljaista kyttäämistä; siellä voi pudota virran vietäväksi tai murtaa nenänsä. Eikä Korven tarinoissa unohdeta epäonnistumisiakaan, jotka yleensä mieluusti unohdetaan. Mitä pidempään metsästää niin sitä erikoisemmiksi tuntuvat erheetkin käyvän. Kuka olisi vaikkapa ampunut kangastusta?

Pseudonyymin Kalevi Korpi takana on 1948 Tampereella syntynyt lääkäri. Lapsuus- ja kouluvuodet hän asui Tampereella. Opinahjonsa olivat Tammelan kansakoulu, Sammon yhteislyseo ja Helsingin Yliopisto, jossa hän opiskeli neljässä tiedekunnassa. Lääketieteellisestä ja valtiotieteellisestä lisensiaatin ja historiallis-kielitieteellise tä filosofian tohtorin tutkinto teoreettisessa filosofiassa. Matemaattis-luonnontieteellis stä tiedekunnasta kemian, fysiikan ja astronomian opintosuorituksia. Varsinaista leipätyötään, lääkärin ammattia, hän harjoitti paria vuotta vaille puoli vuosisataa. Kalevi Korpi on kirjoittanut viisi eräkirjaa: 'Pienoiskiväärillä', 'Maa jota ei enää ole', 'Pedon vuosi', 'Jousella ja vähän muullakin' sekä 'Meren koiria ja maalintuja', neljä ensimmäistä WSOY:n kustantamina. Hänen kirjoissaan ei kuljeta A.E. Järvisen tapaan kirveen koskemattomia erämaita siitä yksinkertaisesta syystä että niitä ei enää ole. Ne poikkeavat realistisen tyylinsä vuoksi myös kyseisen klassikon turgenjeviläisestä, romantisoidusta maalailusta. Ja vaikeaa se olisikin nykyisissä talousmetsissä hakkuuaukkojen keskellä. Korpi on suorasukaisuudessaan pikemminkin vanhan salametsästäjän, eräkirjailija Unto Ekin sukulaissielu. Eräpolkuja Korpi on samoillut yli kuusikymmentä vuotta. Hänen kirjoissaan lukija pääsee mukaan hallijahtiin Suomenlahdelle, norppajäille Perämerelle, majavajahtiin, lintumetsälle pystykorvan kanssa, kovaotteiseen pienpetojahtiin, urbaaniin rusakkojahtiin, metson soitimeen, keväiseen kalkasjahtiin, kauriin metsästykseen, näädän pyyntiin, talviseen latvalintujahtiin ja villisikaa jahtaamaan muiden muassa. Ikivanhoja menetelmiäkään unohtamatta: hirventaljaan pukeutuminen metson erehdyttämiseksi. Kalevi Korpi taitaa olla ainoa eräkirjailija, joka on kirjoittanut jousimetsästyksestä. Eikä hänen tarinoissaan unohdeta epäonnistumisiakaan, joita ei yleensä ole tapana muistella. Näin pitkälle eräpolulle mahtuu merkillisiä sattumuksia, etiäisiä sekä humoristisia episodeja. Novelleille antaa oman värinsä myös ronski huumori, itseironia ja sarkastiset huomiot ihmisen elämästä. Korpea suorastaan raivostuttaa nykyinen metsien raiskaaminen ja sen seurauksena metsänväen ankea kohtalo. Metsäkanalinnut ovat Korven sydäntä lähellä, muitakaan unohtamatta; hän on hoitanut orvot fasaanin, tervapääskyn ja haarapääskysen pojat lentokuntoon. Korpi on myös lintumaalari. Hän on tehnyt kuvituksen ja kansikuvat kirjoihinsa, myös uuteen kirjaansa 'Saksanmetsoon'. Nykyisin Korpi asuu keskisessä Suomessa pystykorvansa Pojun kanssa. Nimittää itseään nykyään pienviljelijäksi, onhan parisataavuotiaassa talossa sentään puutarha ja muutamia peltotilkkuja. Ja tyhjä navetta, jossa on ainoastaan kesäasukkaita: pääskysiä.

KÖYDEN JATKEENA


Pistin vahvan auton hinausköyden reppuuni. Sen päässä oli valmis lenkki, josta toisen pään voisin pujottaa, jolloin saisin hyvän kiristyssilmukan. Ja köyden toisen pään sitoisin koivuun. Sitä olisi riittävästi ja kyllä se minun painoni kestäisi kun sillä oli autojakin hinattu. Puukin oli jo katsottu valmiiksi; se oli näköetäisyydellä viljapellon takana, koko näköpiirin järein koivu joen penkalla. Kelpaisi siinä roikkua.

Joki kulki keskellä tasaista peltomaisemaa, jossa ei näköpiirissä ollut minkäänlaista kumpua edes metsissä. Sen mutkittelevan kulun paljastivat jo kaukaa joenpenkoilla ja vain niillä kasvavat koivut, lepät, pajupensaat ja todella harvalukuisiksi käyneet haavat. Rämepohjaiset mäntymetsät oli työnnetty viljelyn alta kauas joesta. Pellot olivat kauniin kullankellertävinä tuleentuneesta viljasta; kauraa, ohraa ja hiukan vehnää, siellä täällä vihreitä nurmisarkoja. Harvat ruismaat oli jo puitu, muiden puintia aloiteltiin.

Lähdin soratieltä vehkeideni kanssa kahlaamaan kaurapellon laitaa yksinäistä puutani kohti. Tuleentunut kaura oli hämmästyttävän pitkää, se ulottui vyötärölleni asti. Pellon reunassa kasvoi paikoin runsaasti yhtä korkeaa valvattia, jonka valkoiset höytyvät takertuivat maastopuvun housuihin ja takin liepeisiin. Osassa oli vielä keltaisia kukkia. Peltoa reunusti syvällä kurussaan miltei kuivunut luoma, joka kulki äsken käyttämäni tien alitse ja laski läheiseen S-jokeen.

Luoman jokeen laskevan suun kohdalla kuljin tömistelemättä ja mahdollisimman äänettömästi. Jossain metrejä allani penkassa oli majavan pesä. Oli kuljettava sen päältä, koska en halunnut tallata viljaa oikaisemalla pellon poikki. Näkymä joella oli kuvittelemaanikin pahempi; vesi oli syvällä seinämiltään savisessa, äkkijyrkässä uomassa. Ja sitä oli huolestuttavan vähän. Tämä oli todella ikävä yllätys. Jälleen kerran tuli todistetuksi tiedustelun tärkeys majavanpyynnissä. Siinä se on yhtä tärkeää kuin sodankäynnissäkin. Sen pitäisi lisäksi olla uunituoretta eikä menneenkeväistä.

Vedenpinnasta oli ainakin viisi metriä suosta aikoinaan raivattuun peltoon. Kesä oli ollut poikkeuksellisen kuiva ja kuuma. Ainoa ampumapaikka olisi koivu missä keväällä olin saanut taljajousellani pienen majavan, silloin vesi oli ollut tosin monta metriä korkeam