I ESIKOISKIRJAILIJAKSI

”Timo Montosen kirjoissa ja kommenteissa välittyvä kirjoittamisen into, pakko ja
olemassaolon vimma tarttuvat lukijaan. Hänellä on oma äänensä ja mukaansa
tempaava tyylinsä.”3
Psykologi Tuomas Lassinantti

1

Tulen esikoiskirjailijaksi 26-vuotiaana keväällä 1984, toukokuun 4. päivä, kunT. Montonen saa käsiinsä esikoisromaaninsa, pienen painetun kirjan. T. Montonen on jo kauan ollut henkisesti valmistautunut uuteen rooliinsa, eläytynyt ja samaistunut hänen esikuviensa haastatteluissaan, esseissään ja kirjojensa takakansi- ja kansilieveteksteissään raottamaansa kiehtovaan elämäänsä julkisena puhujana ja kirjailijana. Paljon ehtii tapahtua ennen T. Montosen esikoisen ilmestymistä. Luottamusta kirjoittamisensa erikoislaatuun hän saa jo keskikouluvuosinaan, 13–14 vuoden iässä, kun äidinkielen opettaja lukee ääneen rinnakkaisluokalle hänen aineensa ennen kuin hänen omalle luokalleen. Pihalla puhutaan mielikuvituksellisesta ja hauskasta kirjoituksesta. ”Kattonopeus – puolesta ja vastaan” on hönen pakinansa otsikko. 15-vuotiaasta alkaen hän kirjoittaa kolme käsikirjoitusta, niistä ensimmäistä tarjoaa työväkihenkiselle Tammelle. ”Arvoisa Paskapaä”, hän aloittaa kirjeeen lukijalle käsikirjoituksen alussa. Matti Suurpaan palautuskirjeen välissä on partakarva. Hän läpäisee kypsempänä rakkausrunojen ja biisien sanoitusten vaiheen ja palaa proosaan. Iltalukiossa äidinkielen opettaja tokaisee hänen tyyliharjoituksestansa: ”Noin voit kirjoittaa sitten, kun olet kirjailija.” Hän on jo yli kahdenkymmenen, varma itsestään, ja ottaa opettajan sanat profetiana. Nyt hän sitten on kirjailija, esikoiskirjailija, kirjailijan taimi, suojelusta tarvitseva. KunE. Saarinen seuraavana vuonna teoreettisen filosofian proseminaari-istunnossa puhuu joksikin tulemisen tärkeydestä, subjektiksi tulemisesta, väreet kiirivät läpi T. Montosen ruumiin. Eikö hän olekin ponnistellut juuri tullakseen joksikin? Hän on kirjailijana, toista romaaniaan kirjoittaessaan, tulossa joksikin, subjektiksi, persoonaksi, jota hän ei vielä täysin ymmärrä eikä osaa kuvitella.

2

Korrehtuurin ensimmäinen osaHärskiä silmää: Esikoiskirjailijaksi4 sisältää kolme ensimmäistä romaaniani. EsikoisteosSinisilmä eli Oidipuksen harharetket eli Seksiä ja väkivaltaa on lyhyt kirja, jolla on pitkä nimi. Sen kustantaa akateemiseen kirjallisuuteen profiloitunut Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan omistama Gaudeamus (1984).

Mitä esikoiskirjan jälleen sitten tapahtuu…? Esikoiskirjailijana olemista kestää vuosia, vuosikymmeniä. Esikoiseni on ainokaiseni 20 vuotta, mutta se ei merkitse, ettenkö tänä aikana kirjoittaisi ja julkaisisi.5

Toinen romaaniniKaksitoista aamua ilmestyy viimein yliopistollisen Palmenia-kustannuksen kustantamana (2004). Olen kirjoittanut romaanin ensimmäisen version jo kymmenen vuotta aiemmin vuosina 1994–1995. Viimeistelen sen kustannuspäällikköElisabeth Lindqvistin tarkassa ohjeistuksessa julkaisemista edeltävinä kuukausina.6 Käsikirjoituksen editoiminen, lukijan mielessä pitäen toimittaminen, muokkaaminen julkaisemista varten, raastaa hermojani. Romaaniin kirjoittamani muistot ja tunteet heräävät eloon. Välillä kustannuspäällikkö on menettää uskonsa romaaniin, mutta sitten muokkaan taas yhden päätösluvuista toimivaksi kokonaisuudeksi, ja työ jatkuu.

Kolmas romaaniSadie Q sisältää osuuksia, jotka olen kirjoittanut jo 1980-luvulla pian esikoisteokseni jälkeen ja 1990-luvun alkuvuosina kansanopistossa opettaessani.Sadie Q (2011) aloittaa Books on Demandin (BoD) kanssa yhteistyön, joka jatkuu läpi vuosien. BoD toimii parinkymmenen kirjan kustantajana ja valmistajana.

RomaaneissaKaksitoista aamua jaSadie Q on vahvasti läsnä aika, joka kuluu ensimmäisen ja toisen romaanin välillä. Kirjoitusajankohta elämäntapahtumineen suodattuu kaunokirjallisesti etäännytettynä mukaan romaaneihin sekä sisältöä rakentavina koskettavina elämyksinä että ihmisenä kehittymisen pakollisina, välttämättöminä, elämänvaiheina, jotka on elettävä ja kestettävä voidakseen uusitua inhimillisenä olentona.

Kolmen romaanin lisäksi tässäKorrehtuurin osassa on kertomuksia, jotka jätettiin pois esikoiskirjasta, romaanistaSinisilmä, vaikka yhdessä niistä on samoja henkilöitä kuin romaanissa Nyt luettuna kertomus ”Vespalasta naisiin” täydentää romaania. Mukana on yksi uusi kertomus, jossa kuvaan nuoruuteni bändiä ja kommentissa tulkitsen sitä allegoriana.

3

Ensimmäisissä romaaneissani päähenkilö rajatun maailmansa näyttämöllä rimpuilee sisäisten yllykkeiden sekä ulkoisten vaatimusten ja mahdollisuuksien ristipaineessa. Elämänsä murroskohdissa ovat paitsi kirjailija itse keskellä aina ravistevaa kirjoitusprosessia myös hänen luomuksensa, romaanien päähenkilöt. Ensimmäisten romaanieni alussa päähenkilöllä on käsissään jokin kirjallinen dokumentti, paperinpala, postikortti, kirja, joka on merkityksellinen kokonaisuuden kannalta antamalla lähtölaukauksen romaanin tapahtumille. Romaanien päähenkilöt ovat siinä mielessä omakuviani, että he ovat laillani teksteistä kiinnostuneita ihmisiä. Ehkä heillekin, vaihtelevissa määrin, kirjoittaminen on olemassaoloa, niin kuin se on minulle: kirjoittaminen on aitoa, täyttä olemisen tapaa merkitsevää, mieltä ravitsevaa tekemistä, jota ilman koen itseni vajaaksi.

Määrittelivätkö ensimmäiset romaanit etiikkani ja estetiikkaani, jota myöhempi tuotantoni varioi, muuntelee? Ensimmäiset romaanit eivät lukitse minua käyttämiini kertomisen keinoihin, vaan toimivat pikemminkin koelaboratoriona ja ponnahduslautana tuleville kokeiluille, uusille kirjoittamisen muodoille, joita kehittelen myöhemmissä teoksissani.

4

FilosofiEsa Saarinen mainitaanKorrehtuurin tässä osassa tekstissä ja loppuviitteissä noin 30 kertaa. MuissakinKorrehtuurin osissa Esa Saarinen mainitaan muutamaan kertaan, tiheimmin opiskeluaikojeni lehtijutuissa ja kommenteissa osassa6 Joku muukin kuin poikani: Toimittajaksi. Pelkästään näiden mainintojen ja viittausten määrän valossa on selvää, että Esa Saarinen on ollut minulle tärkeä vaikuttaja 1980-luvulla elämänkäsitykseni muovautuessa.

Tämän kirjan loppuviitteissä pohdin muun muassaSadie Q’n II osan ”Opisto” esiin nostamaa tulkinnallista anomaliaa, epämääräisyyttä. Tässä yhteydessä on aistittavissa hermostunutta moraalista krapulaani, ehkä jopa kirjoittamani ja julkaisemani katumista. Se näyttäytyy pyrkimyksenäni tulkita kuvitelmaksi ”Opiston” päähenkilön Heikki Kallion toistuva mielikuva toisen romaanihenkilön, hänen yliopisto-opettajansa Erkki Kallion, puukotuksesta. Romaaniin sisältyvä sarja mielikuvista puukotukseen valmistautumisesta aiheuttaa vähintäänkin inhimillisä ongelmia siksi, että romaanin Erkki Kallion yhtenä esikuvana kirjoittaessani oli kukas muu kuin oma opettajani Esa Saarinen, jota sittemmin puukotettiin vuonna 2014, kolme vuotta Sadie Q -romaanin ilmestymisen jälkeen. Fiktio ja todellisuus kietoutuvat toisiinsa lukijan mielessä. Kamppailen kommenteissani kahden tulkinnan välillä: veriteko on romaanin maailmassa henkilön vaalimakuvitelma mutta tekemättä jättämä vs. toistuvamuisto tehdystä teosta. Joka tapauksessa juonen kulkuun kuuluu, yksityiskohdissaan tarinan edetessä huolestuttavasti tarkentuva, lukijan mieltä vaivamaan jäävä väkivaltainen mielikuva puukotuksesta – aktuaalistuu murhayritys sitten tai ei. Päädyin kirjoittamaan, kun kerran kyse on paitsi kootuista myös korjatuista teoksista, yhden virkkeen lisäyksen romaaniin evidenssiksi kuvitelmatulkinnan puolesta.

Kirjoittamisen kannalta tärkeä vaikuttaja on puolestaan ollut kirjailijaOlli Jalonen, jonka romaanien kerronnalliset ja tyylilliset vaikutukset ovat nähtävissä varsinkin...