Kuinka äkäpussit kesytetään 426-399 eaa.

Vuonna 426 eaa. eli 46-vuotiaana mies avioituu itseään paljon nuoremman naisen kanssa ja saa pojan, jota mies toivoikin nuorelta vaimoltaan. Vaimo on hyvin ärhäkkä ja teräväkielinen. Hän on todellakin ainut, joka voittaa miehen keskusteluissa. Ksanthippe osaa kääntää asiat niin päälaelleen, että miehen muka johdonmukaiset pasmat sekaantuvat täysin. Hänellä ei ole työkaluja Ksanthippen hallitsemiseen. Hänen on pakko toisinaan napata naista vahvempaa.

”Jaaha, siihen sitä on sitten sammuttu kotimme rappusille. Eikö sepän vaimo ottanutkaan yöksi, eikö? Eikö kukaan tullutkaan kuuntelemaan valheitasi torille, eikö? Varsinainen hulttio sinä olet, etkä mikään filosofi! Siitäs saat! Minä en enää sinun likaisia vaatteitasi pese. Häivy silmistäni!”

Mies saa yöastian sisällön päälleen. Lähtee tallustelemaan ystävänsä Khairefonin luokse.

”Khairefon, veliseni. Enkö olekin usein sanonut, että aina kun Ksanthippe jyrisee, sade seuraa.” Mies puristelee vaatteitaan ja kuivaa itseään.

”Minä en totisesti ymmärrä, miksi sinä nait Ksanthippen ja miksi et kasvata häntä, vaikka sinulla hänessä on rasittavin vaimo, mitä olla saattaa ja luullakseni kellään koskaan on ollut ja tuskin tulee olemaankaan?”

”Ne, jotka aikovat ratsastajiksi, eivät ota kesyimpiä hevosia, vaan raisuimmat. He tuumivat, että jos he pystyvät hallitsemaan niitä, niin he tulevat toimeen muidenkin hevosten kanssa. Minä, joka tahdon seurustella ja tulla toimeen ihmisten kanssa totuutta, oikeudenmukaisuutta ja viisautta etsiessäni, otin tuon naisen vaimokseni varmana siitä, että jos hänet kestän, niin minulla ei tule olemaan vaikeuksia enää kenenkään kanssa.”

”Mutta, olen kuullut, miten Ksanthippe puhuu ja nalkuttaa sinulle lakkaamatta. Miten voit sietää sellaista?” jatkaa ystävä.

”Ksanthippen nalkutukseen olen tottunut kuin vinssin kitinään.”

On kaunis elokuinen sunnuntaipäivä. Mies ei ole ollut torilla eikä gymnasioissa opettamassa viisauksiaan, vaan on viettänyt aikaa vaimonsa, Ksanthippen, kanssa. He ovat käyneet peseytymässä, eivätkä ole laittaneet puhtaita vaatteita yllensä, vaan ovat menneet alasti rakastelemaan. Mies rakastaa Ksanthippeä ja tämän kaunista vartaloa. Ksanthippe on myös hyvin tulinen ja temperamenttinen rakastajatar. Kaikki on kaunista ja auvoisan onnellista.

Puhtaat vaatteet puetaan tyytyväisinä päälle ja ruvetaan nauttimaan iltapalaa. Taivas on kirkas ja seesteinen.

Kuluu muutama päivä. Mies on sepällä töissä. Seppä on pyytänyt miestä veistämään kuvan hänen omasta kauniista vaimostaan.

”Siellä se sinun miehesi taas pelehtii sen kauniin sepän vaimon kimpussa. Vaimo istuu tuolilla, ja miehesi silmäilee häntä ja on tekevinään joitain havaintoja muka veistostaan varten. Miksei hän tee sinusta veistosta, olethan nuori ja kaunis?”

Juorut kulkevat, ja ihmiset ovat useinkin pahansuopia. Joku haluaa saada teräväkielisen Ksanthippen hiljaiseksi puhumalla silkkaa ”paskaa”. Haluaa tehdä Ksanthippen epäluuloiseksi, ja Ksanthippen maaperä on tällaiselle ainekselle hyvin suotuisa. Ksanthippe ei ehkä tunne itseänsä. Hän on kopea ja itsevarma, mutta samalla erittäin epävarma ja epäluuloinen.

Hänen täytyy puolustaa itseään ja hyökätä, ennen kuin sota on alkanutkaan. Tosiasiat sumenevat hänen päässään.

Mies tulee pahaa aavistamatta kotiin. Tiskirätti lennähtää hänen korvilleen.

”Saitkos sepän rouvalta parempaa tavaraa kuin minulta, saitkos?”

”Oletko sinä, Ksanthippe, tullut hulluksi?”

”Olisit edes mies! Mutta tuollainen ruma, kalju, tylppänenäinen, möhömahainen, paskainen ja ruma ukonrähjä.”

”Olenhan minä ruma, mutta sisäisesti kaunis kuin Silenoksen patsas.”

”Älä viisastele! Muka filosofi. Paskanpuhuja sinä olet ja naisten naurattaja. Jätit kunnon työpaikkasi virkamiehenä ja nyt muka etsit totuutta!

Minä joudun tekemään kaikki työt. Sinä vain istut ystäviesi kanssa puiden siimeksessä ja etsit viisautta. Sinä et ole mikään mies, vaan akkamainen juoruilija ja selkään puukottaja. Monet ihmiset ovat syvästi loukkaantuneet sinuun. Sinä tongit ja kyseenalaistat ihmisten vakaumuksia ja mielipiteitä. Olet näsäviisas etkä viisas. Lisäksi olet juoppo, ja viini on lahottanut sinun aivosi. Minä saan hävetä sinua.”

”Ksanthippe, mikä sinua nyt noin risoo? Aina, kun meillä on ollut onnellinen rakasteluhetki, ja olemme nauttineet toinen toisistamme, sinä nostat maitosi. Sinä ikään kuin rankaiset minua siitä, että olen nauttinut sinusta.”

”Sen takia, kun huomaan, että sinä et rakasta minua. Vilkuilet koko ajan muita, käytät vain minua hyväksesi. Ja minua suututtaa aivan vietävästi, että annoin sen taas kerran tapahtua. Sinä et osaa kiintyä mihinkään.

Olet tunteeton paskiainen, valehtelija ja epärehellinen kieroilija. Sinä et ole mikään oikea mies. En siedä sitä, että nautit minun nuoresta vartalostani ilman todellista rakkautta. Toivon, etten koskaan olisi nainut sinua.”

”Nyt, kun olet nainut minut, kadut sitä. Jos et olisi nainut minua, katuisit sitä. Sellaisia me ihmiset olemme. Uskotkos sinä jumaliin?”

”Kyllä minä uskon. Minulla on oma lapsenuskoni, ja sitä minulta ei oteta pois millään viisaudella. Älä ollenkaan yritäkään.”

”Minä en yritä mitään. Minusta vain tuntuu, että silloin kun minulla on vähiten tarpeita, olen lähimpänä jumalia.”

”Mutta siihen Delfoin oraakkeliin en kyllä usko. Sinä muka olisit Ateenan viisain mies?” naurahtaa Ksanthippe pilkallisesti.

”Niin siinä sinä olet oikeassa. En minäkään häneen usko, koska tiedän, etten tiedä mitään. Mutta uskon kyllä vakaasti sen, että minun filosofistinen tutkimukseni on peräisin jumalilta, tarkemmin sanottuna Delfoin Apollon jumalalta.”

”Tiedä häntä. Sinä kuljet pilvissä ja puhut kaikenlaista päätöntä. Muutkin sen jo ovat huomanneet. Mietipä Aristofaneen kirjoittamaa komediaaPilvet. Siinä sinua kuvataan pelkäksi humpuukiajattelijaksi.”

”Saatanpa ollakin. Olen kuitenkin mieluummin pilkan kohde kuin pilkkaaja. Pahaa ei hyödytä kostaa pahalla. Totuus on tärkein, ja se ei pala tulessakaan. Jatkakaamme myrskyisää elämäämme riitojen ja suloisten rakastelujen merkeissä. Mutta anna minulle, vaimo kulta, elintilaa ja aikaa hengittää rauhassa. Älä alista minua.”

Mies istuu mietiskelypuunsa alla. Hän on antautunut täysipäiväisesti totuuden etsimiseen ja ihmisten palvelemiseen.

Ateenalainen Epikuuros on vanha, hieman ehkä väkeviin juomiin sortunut mies. Hän on ollut ja on edelleenkin vakavarainen ja käsistään erittäin taitava työntekijä. Vaurastuu, koska osaa valmistaa esineitä ja työkaluja, joita ihmiset jokapäiväisessä elämässä tarvitsevat. Osasi ja osaa edelleenkin neuvoa heitä käytännön asioissa. Hän ei kuitenkaan ole onnellinen, eikä hänellä ole mielenrauhaa.

”Päivää, filosofi Sokrates! Olisiko Teillä aikaa kuunnella minua?”

”Kuten huomaat, rakas Epikuuros, minulla on aina aikaa tarvitseville. Sehän on minun elämäntehtäväni. Mikä mieltäsi painaa?”

”Minulla on ongelmia vaimoni kanssa. Hyvin samantapaisia kuin olen kuullut Teilläkin olevan oman vaimonne kanssa. Anteeksi vaan, jutut ja tarinat kulkevat ihmisten keskuudessa, ei millään pahalla. Mutta kun minä en ymmärrä. Kun minä en ymmärrä, mikä vaimoani, Thaliaa, oikein vaivaa? Miksi hän ei suostu potkimaan samaan maaliin minun kanssani? Meillähän ovat yhteiset tavoitteet, olemme perhe ja meille kummallekin on tärkeintä perheemme hyvinvointi. Miksi hän tekee...