Tunnelmatreffit 2023 (Rea)
Tammikuu on ollut kylmä, vaikka lämpimiäkin päiviä on joukkoon mahtunut. Kylmimmät pakkaspäivät tähän saakka olemme nyt kokeneet. Loppiainen on vietetty ja joulu sekä uusi vuosi ovat jääneet taakse. Näin lähtee tämä vuosi liikkeelle. Ukrainan ja Venäjän sota jatkuu ja myös Koronavirus. Tällä hetkellä Kiinassa pahin tilanne Koronassa, vielä emme tiedä mitä on meille tulossa. Linnut ovat jo alkaneet pikkuhiljaa laulaa taas.
Uusi vuosi on alkanut ja aloitamme Tunnelmatreffikirjaa numero seitsemän. Olemme kirjoittaneet kuusi Tunnelmatreffit-kirjaa ennen tätä, ja tavoitteenamme olisi kirjoittaa vielä neljä kirjaa. Silloin olisimme kirjoittaneet, kymmenen Tunnelmatreffikirjaa. Se olisi mahtava saavutus.
Tunnelmatreffit pidetään 25.01.2023 klo 14.00
Päivä on tihkusateinen, harmaa ja kävelykadut ovat erittäin liukkaat. Siitä ihan uutisissa varoitettiin. Eilen sitten oli jälleen kerran meillä ilon päivä, kun Tunnelmatreffikirja VI lähti tilaukseen Bodiin. Nyt vain jäämme odottamaan sen valmistumista ja onnistumista. Tunnelmatreffipuhelumme alkaa klo 14.00 ja päättyy klo 15.15. Käymme läpi asioitamme ja tästä jatkamme taas.
Päätimme joulukuun Tunnareissa, että jatkamme samaan malliin eli minä kirjoitan aina kuukauden alustuksen ja lähetän sen Lealle. Sitten pidämme Tunnarit ja sen jälkeen kirjoitan vielä lisäykset ja esille tulleet asiat, joista on Tunnelmatreffeillä sovittu. Sen jälkeen lähetän kirjoitukset kuvineen Lealle ja hän liittää ne yhteenvetoon, johon tulee koko vuoden materiaali.
Tietonurkka kirjoitukset lopetimme ja tuomme uusia tuulia tilalle kirjoittamalla joka kuukausi ”Puuhakkaat pojat” nimistä kirjaa muutaman sivun. Kirjoitamme kirjaan tekstiä vuorokuukausin. Nyt tammikuussa on minun vuoroni ja seuraavassa kuussa on Lean vuoro. Vuoden päästä meillä onkin sitten kirjan verran kirjoitettuna aiheesta. Lopuksi tästä tehdään oikea kirja.
Käymme lävitse omat kirjoituksemme ja kirjamme kerran vuodessa
Uusia kirjoja on saattanut syntyä ja kesken eräisiä kirjoja on saattanut tippua pois, joten tämä työ on hyvä tehdä. Samalla näette, kuinka paljon kirjoituksiamme on erivaiheissa vireillä.
Heinäsirkka satu (Kuvien piirtäminen)
Tähän lastensatuun olen kirjoittanut tekstin jo useita vuosia sitten, nyt olisi tarkoitus, Lean piirtää siihen kuvitusta niin kirja voisi valmistua. Tämä Siirtyy eteenpäin jopa syksyyn saakka
Kaksi purjevenettä, yhteinen satu Lean kanssa
Tekstion ollut valmis jo joitakin vuosia, mutta Lean pitäisi piirtää kuvitus kirjaan vielä. Siirtyy eteenpäin mahdollisesti ihan syksyyn saakka.
Life box tekstin korjaukset jatkuvat
Kirjoittelen kirjaa siitä, kun ostin pienen oman asunnon ja kun uusi elämäni alkoi siinä. Olen kirjoittanut tekstiä sen verran paljon, että olen tekemässä siitä kaksi erillistä kirjaa. Ensimmäistä kirjaa Lea on korjannut viisi lähetystä.
Keskeneräisiä ja tekeillä olevia kirjoja:
Rea
Lyhyet kirjat:
Mökkikirja, kesä 2023
- Olen alkanut kirjoittaa vuonna 2014 ja siitä lähtien joka vuosi jokaisesta kesästä muistelot mökillä. Nyt on vuorossa kesä 2023.
Ruotsin- ja suomenkielisiä runoja ja eläinrunoja
- Aloitettu 2020 ja jatkuu omassa tahdissaan
Lapsenlapsista kertovat kirjat kuvineen ja teksteineen
- Famun kertomaa lapsenlapsesta vuosi 2023
- Famun kertomaa lapsenlapsesta 2023
Pitkät kirjat
Eläinkirja, aloitettu 2001
- Eläin kirja on eläinten huonosta kohtelusta Suomessa kertova kirja. Kirjoitan niin kauan, kunnes uusi eläinsuojelulaki on valmis.
Elämäni aarrearkku, aloitettu 2014
- Oma elämäkertomus, kirja jatkuu
Mitä oli olla nuori 60-luvulla
- 60-luvusta kertova kirja jatkuu
Metsäkirja on aloitettu 2017
- Kerron kirjassa metsästä ja luonnosta, jatkuu
”Carita” kirja on romaani, joka on aloitettu 2017
- Nimi ei vielä lopullinen, jatkuu
Koronakirjat 1 ja 2 jatkuvat
- Kirjoituksia Korona-ajasta 9
My life box kirja 1 ja 2 jatkuvat
- Aloin kirjoittaa kirjaa, kun muutin omaan pieneen asuntooni. Annoin asunnolle nimeksi My life Box.
Kaipaan sinua tuntematonta-kirja aloitettu 2022
- olen romantikko ja tykkään kirjoittaa aiheesta
Rakkaus
- Kirja kertoo rakkaudesta
Musiikkikirja aikuisten 1
- (Sisältää 10 kpl säveltämiäni lauluja)
- Sanoittamiani lauluja 8
- Kaksi laulua on Lean sanoittamia
Valmiina odottamassa painatusta:
- ”Den härliga ungdomstiden” on ruotsinkielinen kirja, joka kertoo nuorten rakkaudesta, aloitettu 2017
Lastenkirjat
Heinäsirkka-satu
- Kertoo päiväkotilapsista ja heinäsirkasta
Yhteiset lastenkirjat Lean kanssa
Kaksi purjevenettä
- Kirja kertoo kahdesta purjevenekaverista
Nappisatu
- Kertomus napeista ja heidän tulevasta elämästään
Leppäkerttu
- Tuli ajatuksena pitäisikö Leppäkerttu-kirjaan panostaa Pieni sammakko -kirjan lailla ja tehdä Bodversio ja laittaa myyntiin sinne ajan kanssa. Niin ihania kuvia on jo olemassa ja kertomuskin on ihan kiva.
Tunnelmatreffit VII
- Menossa meillä jo seitsemäs Tunnelmatreffit -kirja. Aiemmin olemme kirjoittaneet niitä 6 kpl. Kaikki ovat myynnissä Bodilla. Kirjat kertovat harrastuksestamme ja kirjoittamisestamme.
Öllet
- Kävimme monena vuonna Öllesummer-festivaaleilla Tallinnassa ja kirjoitimme muistinpanoja niistä tapahtumista. Kirja on alullaan.
Viroa ristiin rastiin
- Olimme aikaisemmin paljon Tallinnassa ja teimme retkiä siellä. Niistä kirjoitimme muisteloja. Kirja on alullaan.
Teneriffa
- Kahdestaan teimme matkan Lean kanssa Teneriffalle. Tarkoitus olisi tehdä muistelokirja matkastamme, mutta emme ole aloittaneet vielä kirjoittamaan kirjaa.
Luonnon kukkia
- Minä aloitin kirjoittaa luonnonkukista kirjaa. Kirja ei kuitenkaan edennyt kovin hyvin. Olinpa jopa jo luopumassa koko kirjasta, mutta Lea kannusti jatkamaan. Sanoinkin Lealle, että jatkuu vain siinä tapauksessa, että jatketaan kirjan tekemistä yhdessä. Näin sovittiin, mutta kirja ei ole edennyt eteenpäin, mutta odottelee jatkumista.
Musiikkikirja
- Kirja on minun ja Lean musiikkimaailmasta kertova kirja, keskeneräinen vielä.
Käsityökirja
- Käsityökirja kulki aikaisemmin Tunnelmatreffikirjoissamme, mutta päätimme tehdä siitä erillisen kirjan. Jatkuu edelleen.
Lean keskeneräiset kirjat
Bod-kirjat:
- On aika muistella, Lean elämänkerta
- Kynsitulilla, lapin laavut, kuvia ja tunnelmaa, tekstiäkin 2020, jatkuu
- Niskalat juurillaan, sukukokoontuminen, 21.6.2017
- Aurinkoranta, 2016–2017 aloitettu, valmistuu 2023 syyspuolella
- Aurinkoranta 2018–2019 on kirjoituksia ja kuvia
- Aurinkoranta 2020–2021 on kirjoituksia ja kuvia
- Aurinkoranta 2022–2023 on alullaan
- Luminen maa, leimuava taivas, romaani, 31.3.2017, jatkuu
- Konepajakoulun oppilaat 1963, tilaustyö ja aloitettu, valmistuu syksyllä 2023
- Päivän pähkinät 2022, valmistuu 2023
- Unielämää, valmistumassa
Aihiot, jotka ovat olemassa, jatkuvat ehkä joskus:
- Adjutantin vaimo, historiaa aloitettu 4.1.2017
- Albaniaan tutustumassa, ajatuksia ja kuvia
- Sanontoja kirja, ei aloitettu, aihioita on
- Aamurusko (Rusutjärvi)kirja, 2017–2022
- Päivölä (Haarajoki) useilta vuosilta kuvia, ei aloitettu
- Tie tuntureiden luo vie, 6.1.2018
- Puolukka punainen marja, pikkuinen reseptikirja kokkaajalle, ei aloitettu vain kuvia
- Kun me kodin rakensimme, Haarajoelle, aihio
- Onnen pipanoita luonnon lapsille, runkoa on
- Savea kierrän ja väännän 23.11.2017 aloitus
- Kivi taipuu, aihio ja kuvia
- Montserrat
- Roomassa appelsiinipuiden alla Bod-versioksi
- Suppilovahvero, sienestäjän unelma
Keskeneräiset novellit 2019–2021 Pieniä tarinoita elämän varrelta:
- Haukan elämää...