UNET OVAT TOINEN ELÄMÄNI
Uni
Monet suhtautuvat uniin hieman oudoksuen. Unista harvemmin puhutaan tai niistä jopa ei uskalleta puhua. Ne koetaan mystiikaksi tai jotenkin ihmisen salaiseksi minäksi. Salaisuuksiahan ei kerrota. On olemassa sellaisia ihmisiä, joista sanotaan, että ovat unennäkijöitä ja näkevät enneunia, olisivatko ne niitä etiäisiä. Niistä unista, joihin uskotaan, ne saattavat käydä jollakin tasolla toteen ja se on pelottava asia. Toisaalta enneunet saattavat olla hyviäkin, ja niiden sanoman voi helposti uskoa todeksi. On myös ihmisiä, jotka näkevät hyvin vähän unia. Sanotaan, että ihmisellä on vain yksi elämä, mutta minä puolestani uskon siihen, että unet ovat rinnakkaista elämää, elämää, jossa elämme öisin. Voisihan sitä kutsua yöelämäksi.
Unen sisältö
Mitä ihminen näkee unissaan? Unet ovat pääasiassa kuvia ja ääniä. Kuvat voivat olla värillisiä tai mustavalkoisia. Sen sijaan maku-, haju- ja tuntoaistimuksia esiintyy harvemmin. Kaikki aistimukset eivät ole ns. hereillä ainakaan yhtä aikaa. Unien tapahtumat eivät ole välttämättä loogisessa järjestyksessä. Ihminen voi nukkuessaan tuntea, kuten itkeä ja nauraa unissaan. Hän voi kokea myös pelkoa ja ahdistusta sekä suurta iloa ja intohimoista rakkautta. Seksuaalisuus voi mennä alueille, jotka normaalissa elämässä voivat olla kiellettyjä tai tabuja. Ihminen siis vapautuu myös estoista, joita valveaikana on. Pitäisikö tätä aluetta hävetä? Moni ei kehtaa kertoa kenellekään tästä asiasta, mutta näinhän se on, kaikki asiat eivät ole julkisia. Valveilla ollessaankin ihminen salaa asioita läheisiltään, myös tuttaviltaan, joille ei muutenkaan kerrota kaikkea. Unet sallivat sinun liikkua alueilla, joita et ikimaailmassa tekisi valveilla ollessasi.
Voit siis mennä kiellettyyn maailmaan. Ihminen liikkuu unissaan jopa veden päällä, mudassa, vedessä ja ilmassa. Moni saattaa unissaan huutaa, mutta herää omaan huutoonsa. Hän saattaa sätkiä tai potkia unissaan. On tapauksia, kun henkilö kävelee unissaan vaikkapa toiseen huoneeseen. Fyysiset liikkeet ovat mahdollisesti unen aiheuttamia.
Kun katselee nukkuvaa henkilöä, saattavat kädet nytkähdellä, samoin jalat sekä silmät liikkuvat luomien alla. Henkilö voi hymyillä tai naurahdella tietämättään.
Miksi näemme unia?
Unia on tutkittu paljon jo hyvin varhaisista ajoista lähtien. Usein unet on liitetty mytologiaan, mutta useat tieteenalat ovat tutkineet unen alkuperää, mistä ne tulevat, miksi ihminen näkee unta ja miksi ne saattavat olla mitä kummallisempia. Niitä voi hyvin ymmärtää mielikuvituksen tuotteiksi yöaikaan. Unien näkeminen on kautta aikojen kiehtonut eri alojen tieteilijöitä, kuten filosofeja, antropologeja, psykologeja, uskontotieteilijöitä ja neurologeja, vain muutamia mainitakseni tässä. Mutkikasta on se, että näkemykset eroavat toisistaan, eikä tänä päivänäkään ole saatu yksiselitteistä selvyyttä asiaan.
Uskotko uniin?
Ihmiset suhtautuvat eri tavoin unen näkemiseen. Unien symboliikkaa on tutkittu ja niistä on tehty kirjoja. Unia tulkitaan monilla eri tavoilla. Yleisin uskomus on, että unella ei ole mitään suurempaa merkitystä. Jos joku puhuu enneunista, se usein tyrmätään tai epäillään, ettei unissa voisi nähdä tulevaisuutta. Henkilökohtaisesti minulla on tuntemus siitä, että etukäteen tulevat unet toteutuvat, mutta niiden tulkinta vaikuttaa siihen, mitä ehkä haluamme unen viestin olevan. Kaikki unet eivät mielestäni ole viestintuojia. Paljonko sitten omat ajatukset vaikuttavat unen sisältöön? Uskon, että salaiset toiveet, pelot ja aavistukset vaikuttaa uniin, mutta myös tulkitsemiseen.
Mitä uni kulloinkin merkitsee, on kiinnostava asia. On ihmisiä, jotka aistivat asioita herkemmin kuin toiset ja tällä on kyllä uniin uskomisen kannalta vaikutusta. On myös ihmisiä, jotka totaalisesti kieltäytyvät uskomasta uniin ja pitävät tällaisia asioita ihan turhan aikaisina puheina. He eivät ole tästä asiasta ollenkaan kiinnostuneita ja työntävät asian pois. Totuus on se, että unia hekin saattavat nähdä. Uskoako vai ei uniin, onkin sitten toinen asia.
Unen laatu
Unen laatuakin on tutkittu monestakin syystä. Unessa on useampia vaiheita, syvempiä ja kevyempiä. Se on kuitenkin todettu, että uni on ihmisen terveydelle tärkeä asia. Unettomuus on haittaava asia, ja unettomuutta hoidetaan monella eri tavalla. Jos unen laatu on heikkoa, koemme, että päivä on pilalla. Arkisia askareita ja työtehoa haittaava väsymys kiusaa. Unettomuudesta voi seurata myös lähes sairaalloinen tila. Silloin asiaan pitää hakea asiantuntevaa apua. Unettomuuteen on moni kokeillut kotikonsteja ja joillakin on uskomuksia siitä mikä unettomuuden aiheuttaa.
Miten painajaiset vaikuttavat valve-elämäämme? Tuntemukset saattavat jatkua, vaikka usein on helpotus herätä painajaisesta todellisuuteen. Kun sitten ajattelee toisinpäin, niin hyvä uni antaa valmiiksi mukavan olon, eikä tarvitse muuta kuin nauttia olemisestaan.
Unien määrä
Yhden yön aikana saatamme nähdä useita unia, mutta sanotaan, että ennen heräämistä viimeisin uni jää mieleen. Kuitenkin tuntuu siltä, että samaa unta on nähnyt koko yön. Jos yöllä heräilee kesken unen ja haluaisi jatkaa unta, niin se ei enää ehkä onnistu. Joskus nukumme lyhyissä pätkissä, joskus taas yhtäjaksoisesti. Voi olla, että pienikin havahtuminen aiheuttaa sen, että uni vaihtuu joksikin ihan toiseksi. Uni on kuin katselisimme elokuvaa, jos elokuvan katsomisen katkaisee, ei enää välttämättä pääse juonesta kiinni. Näin taitaa olla unenkin laita.
Valveunet
Kuitenkin unien määrä ja laatu vaihtelee. Joskus uni tulee salaa ja hyvin pienen hetken tajuaa, että on nukkunut. Unia ei ehkä muista kuin sen hetken ja se haihtuu mielestä pois. Joskus nukut raskaasti ja tuntuu siltä, kuin kaikki se mitä unessa tapahtuu, on todellista. Painajaiset saattavat ahdistaa jopa siinä määrin, että herääminen tapahtuu, kun ihminen huutaa hädissään unessa. Kun heräämisvaiheessa oleva ihminen putoaa ikään kuin todellisuuteen ja maanpinnalle, on se helpottava asia. Toisinaan, jos uni on ihanaa, suloista ja kaunista, siitä ei haluaisi herätä, sitä haluaisi vain jatkaa ja jatkaa. Nämä unet ovat usein hyvin rentouttavia ja kun sitten vihdoin herää, tuntee olonsa virkistyneeksi ja hyväntuuliseksi.
Toistuvat unet
Millaisia unia sitten näen, onkin ihan eri juttu. Usein näen matkustavani jossakin, jopa maissa, joissa en ole koskaan käynyt. Olen unissani käynyt Japanissa ja Kiinassa, mutta myös Venäjällä. Usein liikun torilla tai kaupoissa. Matkatoverina on joku tuntemani henkilö tai mieheni. Kaupunkiuniin liittyy kummallisia eksymisiä kaupungin kaduilla ja sokkeloisilla kujilla. Saatan tehdä ostoksia, mutta rahaa ei ole tai lompakkoni on jäänyt hotelliin, mutta en tiedä missä suunnassa hotellini sijaitsee. En kuitenkaan koskaan lainaa keneltäkään mitään. Vessaa etsin myös ja usein se löytyy mitä kummallisimmista paikoista, tai se ei ole vessa ollenkaan.
Käyn unissani myös koulussa ja usein olen jonkin koetilanteen mutkikkaissa koukeroissa. Koskaan en tee tehtävää, mutta saatan olla saamassa arvosanaa, koepaperit ovat hukassa, kyniä ei ole ja pulpetti on tyhjä. Koe saattaa olla alkamassa, mutta olen myöhästymässä ja koe on saattanut alkaa, enkä enää pääse sisälle. Opettajat ja oppilaat ovat tuntemattomia ja todennäköisesti olen väärässä paikassa.
Työpaikan unet ovat aika yleisiä. Olen tekemässä töitä, mutta paikkani on annettu muille, enkä löydä työpistettä. Toisaalta töitä on niin iso kasa, että on mahdotonta saada niitä tehdyksi. Joskus saatan ratkoa jotakin pulmaa tai laskea yhteen tositteita.
Työkavereita on osa ystävällisiä...