Luku yksi,
jossa on mummo

Vaikka ohjaamossa olikin mahtavaa ja sieltä näki melkein koko maailman, kyllästyin aika nopeasti. Maailma ei näytä kauhean erikoiselta, kun siitä näkee vain pieniä osia pilvien välistä ja nekin osat ovat niin kaukana, ettei niistä saa mitään selvää. Lisäksi Teemulla oli niin huono olo ohjaamossa, ettei hän jaksanut leikkiä. Äiti ja Olento eivät vaikuttaneet yhtään kyllästyneiltä. Äiti vain nojaili Olennon olkapäähän ja ihaili maisemia, ihan kuin ei olisi koskaan nähnyt pilviä.

-Aiotteko te vain kököttää siinä koko päivän? minä kysyin äitiltä.

-Ei koko päivää, äiti sanoi tyytyväisenä huokaisten. -Voimme laittaa tiiliskiven kaasupolkimen päälle ja mennä kohta tekemään välipalaa.

Käännyin hetkeksi istumaan niin, että jalkani olivat selkänojalla ja pää roikkui melkein lattiassa. Lauloin samalla laulun siitä, miten tylsää oli lentää, kun kukaan ei halunnut leikkiä. Sitten tajusin, että meillä oli alakertakin.

-Mennäänkö katsomaan heiluuko alakerta vähemmän? kysyin Teemulta.

Teemu nyökkäsi kalpeana.

Kipusimme penkkien yli auton takaosaan ja avasimme oven portaikkoon. Alakerrasta tuulahti maailman ihanin tuoksu.

-Korvapuusteja, kuiskasi Teemu, joka sai äkkiä väriä poskiinsa ja ryntäsi portaisiin.

-Korvapuusteja! minä vahvistin ja kiilasin Teemun ohi ja juoksin suoraa tupakeittiöön, jossa jäin suu auki tuijottamaan.

Mummo. Keittiössä oli mummo, joka juuri kumartui ottamaan peltiä ulos uunista.

-Mitä? kysyi Teemu.

-Mummo, sanoin minä ja emme kumpikaan tienneet mitä sitten olisi pitänyt sanoa.

Mummo laski pellillisen korvapuusteja pöydälle ja katsoi meitä äkäisesti. Nyt tajusin miksi naapurin mummon tossut olivat olleet Varakan ovella.

-Menkääs kotiinne, lapset, mummo ehdotti meille. -Tämä on diskobussin vuotuinen salakokoontuminen, ei yhtään sopiva tapahtuma pienille lapsille.

-Diskobussi? minä henkäisin, enkä tajunnut mitään.

-Diskobussit olivat mitä ilahduttavin ilmiö minun nuoruudessani, mummo selitti ja huokaisi haikeana. -Nyt tapaamme joka vuosi ja muistelemme niitä aikoja. Tanssi ei enää suju, olemme niin vanhoja, mutta kuuntelemme silti musiikkia.

Mummo huokaisi syvään ja äkäiset rypyt hänen otsallaan hävisivät hetkeksi, kunnes hän taas katsoi meitä.

-Niin että hop hop, kotiin siitä! mummo sanoi napakasti ja nosti seuraavan pellillisen korvapuusteja uuniin.

Me katsoimme toisiamme Teemun kanssa, emmekä tajunneet yhtään mistä mummo puhui. Melkein aloin selittää asioita mummolle ja minua jo vähän huolestutti miten tästä enää selvittäisiin, mutta sitten muistin.

-Olento ja äiti, sanoin ja helpotus lämmitti koko vartaloa niin kuin miljoona kesäaurinkoa.

Meidän ei tarvinnutkaan ratkaista tätä yksin. Teemu istahti portaisiin odottamaan ja minä kipitin portaita takaisin ylös ja ohjaamoon.

-Äiti! huusin heti kun avasin oven. -Mummo!

Äiti kääntyi katsomaan minua kysyvästi.

-Alakerrassa on ylimääräinen mummo, minä selitin.

Olento laittoi tiiliskiven Varakan kaasupolkimen päälle. Varakka vain leijui ilmavirtojen mukana suurin piirtein siihen suuntaan, mihin toivoimmekin. Äiti ja Olento kiipesivät molemmat ohjaamosta ja tulivat kanssani alakertaan, jossa mummo kattoi jo pöytää touhukkaana.

-Menkääs te leikkimään, niin minä juttelen mummon kanssa, äiti sanoi niin lempeällä ja rauhallisella äänellä, että tiesin kaiken järjestyvän.

Me pujahdimme huoneeseen, jossa oli se kummallinen karttapallo. Emme olleet ehtineet tutkia sitä vielä, ja Teemu oli luvannut näyttää minulle missä oli Madagascar.

Toimistossa haisi vanhoille kirjoille ja puulle. Lattialla oli kotoa tuotuja laatikoita, mutta pöydällä ei ollut muuta kuin itsekseen kimalteleva ja pyörivä karttapallo. Teemu istui suurelle puiselle tuolille ja minä pöydälle. Tuijotimme kimaltelevaa palloa ihastuksissamme. Olimme pitkän aikaa hiljaa. Keittiöstä kuuluva keskustelu katosi ja muuttui etäiseksi muminaksi. Näytti ihan siltä, kuin meressä olevat aallot olisivat oikeasti liikkuneet. Käänsin palloa niin, että näin melkein pelkkää merta ja laitoin kasvoni niin lähelle palloa kuin pystyin. Kyllä aallot tosiaan liikkuivat ja veden pinnalla välkähteli jotain muutakin.

-Delfiini! huudahdin niin yllättäen, että Teemu säpsähti. -Tuossa, katso!

Painoin sormeni keskelle merta näyttääkseni, missä Delfi ini oli juuri loikannut pintaan, mutta sitten tapahtui jotain. Pallo lakkasi hetkeksi kimaltelemasta ja ainoastaan sormeni osoittamassa kohdassa hehkui pieni kirkkaan vihreä piste. Sitten valot taas syttyivät, mutta koskettamassani kohdassa paloi edelleen vihreä valo.

-Vau, sanoi Teemu hitaasti ja kosketti myös palloa.

Mitään ei tapahtunut. Minäkin yritin uudestaan, mutta pallo jatkoi kimaltelemistaan ja hidasta pyörähtelyään kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan.

-Ehkä se vain säikähti, minä epäilin. -Kun kukaan ei ole pitkiin leikkinyt sillä.

Sitten Teemu etsi Madagascarin ja juuri kun aloimme tuijottaa sitä löytääksemme lisää mielenkiintoisia yksityiskohtia, äiti huusi meidät keittiöön.

Olento, äiti ja mummo olivat päättäneet kääntyä takaisin.

-Mummo luuli, että tämä oli hänen ystävänsä auto, äiti selitti. -Diskobussin vuosikokous pidetään aina erilaisissa matkailuautoissa ja mummo oli luvannut leipoa pullia heti, kun auto tulisi parkkipaikalle.

Olento astui lattialla lojuvan laatikon yli viereeni ja laski kätensä minun olkapäälleni.

-Ja sitten nousemme heti taas ilmaan? varmistin ja katsoin äitiä tiukasti silmiin.

-Kyllä. Sitten nousemme heti taas ilmaan, äiti vahvisti. -Laskeudumme pihaan vain siksi aikaa, että mummo pääsee autosta ulos.

-Ja pullat myös! sanoi mummo tiukalla äänellä ja vilkaisi minua vihaisesti, vaikka en ollut edes kertonut, että haluaisin syödä ne kaikki.

-Kyllä. Pullat myös, sanoi äiti ja hymyili mummolle ystävällisesti.

Sitten äiti ja Olento nousivat ylös portaita, jättivät meidät alakertaan sellaisten pullien kanssa, joita ei saanut syödä ja sellaisen mummon kanssa jolle ei uskaltanut puhua. Menimme omaan huoneeseemme ja aloimme purkaa niitä kolmea laatikkoa, jotka odottivat lattialla.

-Ei sillä oikeastaan ole väliä, vaikka käväisemmekin vielä pihassa, minä sanoin samalla kun heittelin vaatteita pahvilaatikosta avoimeen arkkuun. -Mummo olisi kamalaa matkaseuraa.

Kaikki vaatteet eivät mahtuneet arkkuun, joten ripustin lempivaatteeni sängyn reunalle. Äiti oli tehnyt minulle pupumerenneitoasun. Se oli sellainen haalari, jossa oli pyrstö ja pupunkorvat. Se näytti tosi hienolta sängyn reunalla. Ihan kuin se olisi vartioinut huonettamme.

Juuri kun järjestimme puu-ukot lattialle leikkiä varten, keittiöstä alkoi kuulua mummon ja äidin keskustelua. Mummo kuulosti äkäiseltä ja äiti samalta kuin silloin, jos jäätelö olikin loppu vaikka sitä piti olla jälkiruoaksi. Avasimme oven tupakeittiöön ja jäimme kuuntelemaan keskustelua.

-Ei käy, sanoi mummo tuohtuneena.

-Yritimme jo kaikkea, sitä vain ei voi ohjata, äiti selitti mummolle joka vain pyöritteli päätään.

-En hyväksy tätä, mummo sanoi. -Menen sitten itse kääntelemään sitä rattia kun te nuoriso ette osaa edes autoa ohjata.

Mummo marssi tomerilla askelilla portaisiin ja kipusi niitä ylös vihaisesti puuskuttaen. Olento tuli mummoa vastaan portaissa ja katsoi äitiä kulmat kohollaan.

-Mummo päätti mennä ohjaamaan Varakkaa itse, äiti selitti Olennolle.

Olento nyökkäsi ja kohautti olkiaan. Sitten hän käveli keittiöön, nosti yhden laatikoista pöydälle ja alkoi purkaa ruokatarvikkeita kaappeihin. Me menimme Teemun ja äitin kanssa auttamaan. Olento ojensi purkkeja ja rasioita minulle, minä...