ÄRSYTTÄVÄ PUNAINEN LOHIKÄÄRME

(MUISTIVUOTO)

Olipa kerran pieni rauhallinen kylä nimeltä Lammaslaakso, jonka asukkaat elivät rauhallista elämää keskellä kaunista vuoristolaaksoa. Kylän arki oli hidastempoista ja mukavaa. Aamulla herättiin auringon noustessa ja syötiin täyttävä aamiainen. Päivä kului lampaita ja karjaa kylän lähiniityillä hoitaen. Iltaisin kylän väki kokoontui yhteen kylän päätalolle istumaan iltaa kunnon aterian pariin. Kuultiin tarinoita kaukaisista tapahtumista ja seikkailuista.

Tarinan kylä lampaineen on tietotekniikan maailmassa ohjelmisto, vaikkapa kännykän peli. Tietokone tai kännykkä pitää muistissaan käynnissä olevaa peliä. Lampaat edustavat tässä tietokoneen muistia.

Eräänä aurinkoisena päivänä tapahtui jotain erilaista. Kauimmaisella niityllä lampaita paimentamassa ollut tyttö, Laura, palasi illalla kylälle ja kertoi, että hän ei löytänyt yhtä lampaistaan. Aina ennen olivat kaikki lampaat palanneet kiltisti paimenen luo, kun tämä oli viheltänyt kimeästi. Nyt näin ei ollut. Aamulla hän oli laskenut lampaat. Ja illalla uudestaan. Yksi puuttui. Laura oli kiertänyt niityn lähimetsät, mutta lammasta ei löytynyt. Lopulta auringon laskiessa hän palasi kylään lopun laumansa kanssa. Päätalon aterialla arveltiin, että lammas on kompastunut kivikossa ja tippunut turmioonsa johonkin rotkoon. Lauran mielestä lampaat eivät yleensä tippuneet rotkoihin. Ne olivat aika varmajalkaisia. Ehkä tämän kerran lammas oli sitten pudonnut rotkoon.

Seuraavina päivinä Laura palasi kylälle uusien huolestuttavien uutisten kanssa. Toinen lammas oli kadonnut kahta päivää myöhemmin. Ja vielä yksi seuraavana päivänä. Ja taas yksi poloinen kahta päivää myöhemmin. Laura alkoi epäillä, että nyt oli uhkana jotain muuta kuin vaaralliset rotkot. Muukin kylä alkoi nyt huolestua. Toisen talon isäntä, Kaarlo, lainasi tytölle lammaskoiransa Vilin pitämään lauman paremmin koossa. Jospa tämä taitava pitkäkarvainen ystävä pitäisi lampaat pois rotkojen vaaroista.

Laura ei kadottanut enää lampaitaan. Hänestä ja paimenkoirasta tuli hyvät ystävät. Hän kysyi Kaarlolta, voisiko hän pitää koiran. Sitä oli niin mukava rapsuttaa korvien takaa ja silittää sen pitkää, pehmeää karvaa. Siitä oli myös paljon apua paimentamisessa. Kaksin oli mukavampi tehdä työtä. Vili-koira nuolaisi Lauran kättä mitä hellyttävimmällä tavalla aina tullessaan tytön viereen tai kun sitä rapsutettiin. Isäntä myöntyi, sillä olihan hänellä monta koiraa.

Jos pelin koodissa on muistivuoto, se ottaa käyttöönsä vähitellen yhä enemmän muistia, kunnes kaikki muisti on varattu ja kännykkä alkaa oireilla eri tavoin. Kaikki alkaa toimia hitaammin. Peli voi keskeytyä ja jähmettyä hetkeksi. Lopulta koko kännykkä voi sammua. Tarinassa lampaita katoaa ihmeellisesti, aivan kuten viallisessa ohjelmassa muisti saattaa kadota ihmeellisesti.

Seuraavalla viikolla nuori poika, Joonatan, joka oli ollut huolehtimassa toisen perheen lammaslaumasta toisella puolella kylää, palasi kylälle huolestuttavien uutisten kanssa. Hän ei löytänyt yhtä lampaistaan, ei sitten millään. Seuraavina päivinä häneltä katosi useita lampaita. Kun Laura kuuli Joonatanin vaikeuksista, hän ehdotti, että Joonatankin saisi mukaansa lammaskoiran. Katoamiset lakkasivat.

Kylän päätalolla oli iltaisin kovat pulinat. Väiteltiin, mistä katoamiset voisivat johtua. Eihän lampaita voi noin paljon tippua rotkoihin. Ne ovat varsin varmajalkaisia. Pitäisikö hankkia naapurikylästä lisää koiria, jotta niitä riittäisi jokaiselle laitumelle? Mitä muuta voisi tehdä? Pitäisikö koko kylän väen lähteä laitumille lampaita vahtimaan? Lauran mielestä kaikille piti hankkia oma koira. Mitään ongelmiahan ei ollut koiran kanssa.

Seuraavina viikkoina yhä useammalta laitumelta katosi lampaita. Ensin vain niiltä laitumilta, joilla ei ollut paimenen mukana paimenkoiraa. Sitten hävisi lampaita jo niiltäkin laitumilta, joilla oli nelijalkainen karvaturri pitämässä lampaita koossa. Aina joku lammas ehti metsään asti makoisamman ruohon toivossa. Muutama paimen alkoi kertoa kauheita tarinoita jostain isosta eläimestä, joka vilahti metsässä juuri, kun lammas meni metsän puolelle. Ja lammas oli kadonnut. Paimenet alkoivat kuvailla eläintä mustanpunaiseksi, kiilteleväksi. Yksi väitti eläimellä olevan isot siivet, vaikka se ei ilmaan noussutkaan. Laura ei ollut nähnyt mitään isoa eläintä, silloin kun häneltä katosi lampaita. Hän kuitenkin tuumasi, että lampaat olivat luultavasti joutuneet kookkaan eläimen ruoaksi eivätkä hävinneet rotkoon. Sitä paitsi, eihän rotkoista ollut löytynyt yhtään kadonnutta lammasta.

Muistivuoto ilmenee aluksi hyvinkin outoina oireina, jotka vähitellen pahenevat. Muistivuoto johtuu yleensä koodissa olevasta viasta, jossa muistia varataan ohjelmiston käyttöön, mutta käytön jälkeen sitä ei vapauteta. Jos muistia ei vapauteta, täyttyy laitteen, siis vaikkapa kännykän, muisti kokonaan, kunnes se ei voi enää lopulta tehdä mitään ja se sammuu. Osa ohjelmointikielistä on tälle ongelmalle alttiimpia kuin toiset.

Tarinat muuttuivat yhä villimmiksi. Lopulta vanha Aatu sanoi ääneen sen, mitä monet jo ajattelivat. Se on lohikäärme! Se syö lampaitamme. Voisiko tosiaan olla niin? Muistettiin myös, että taruissa urheat ritarit taistelevat lohikäärmeitä vastaan. Voisiko läheisestä Vuorelan linnasta saada avuksi tuollaisen urhean ritarin auttamaan tässä ongelmassa? Päätettiin lähettää kylän vanhin, Amanda-rouva, anomaan ritaria avuksi.

Puna-musta lohikäärme on tarinassa vika, josta muistivuoto aiheutuu. Muistivuoto on siis itse asiassa häiriö ohjelmiston toiminnassa. Vika koodissa aiheuttaa häiriön. Koodaaja on tehnyt koodatessaan virheen, josta vika johtuu. Ihminen voi poistaa vian kirjoittamalla koodin paremmin. Lohikäärmeen voi vastaavasti tappaa tai karkottaa.

Amanda-rouva lähti matkaan seuraavana aamuna kukonlaulun aikaan ja otti muutaman miehen kaveriksi. Hän oli kunnianarvoisa vanha rouva, jolla oli jo kymmenen vuoden ajan ollut hallussaan arvostettu kylän vanhimman titteli. Vuorelan linnalle päästyään hän empimättä pyysi päästä linnanherra Väinön puheille ja kertoi epäilynsä lohikäärmeestä ja lampaista. Väinö kertoi, että hänen ritarinsa olivat aika ajoin taistelleet lohikäärmeitä vastaan. Lohikäärmeet olivat siis valitettavan todellisia ja harmillisia. Joskus jopa pelottavia. Väinö ymmärsi hyvin kyläläisten huolen katoavista lampaistaan. Hän lupasi lähettää kyläläisten avuksi urhoollisen ritarinsa, Keltaparran.

Joitakin päiviä myöhemmin Keltaparta saapui Lammaslaaksoon ja pyysi paimeni näyttämään, missä lampaita oli kadonnut. Laura näytti Keltaparralle ensimmäiseksi omien lampaidensa katoamispaikat. Keltaparta kierteli lähimetsiä ja löysi parista paikkaa hiiltyneitä kallioita ja lampaan luita. Hän näytti nämä paikat Lauralle. Keltaparta oli kokenut mies lohikäärmejahdissa. Vaikutti siltä, että lohikäärme söi lampaita ruoakseen. Hiiltyneet kalliot ilman nuotiopaikan jäänteitä olivat hänestä selvä merkki tultasyöksevästä lohikäärmeestä.

Ritari saapui kylään kyläläisten kutsumana. Näin koodaajakin hälytetään hätiin, jos hänen koodaamassaan eli kehittämässään ohjelmistossa ilmenee ongelmia. Tosin tämä koodi ei ole tämän koodaajan tekemää. Hänen tiedetään kuitenkin pystyvän poistamaan ongelmia, joten hän kelpaa. Koodaaja korjaa sitten vian. Tarinassa siis kukistaa lohikäärmeen. Ritari ei asu kylässä vaan läheisessä linnassa. Koodaajatkaan eivät yleensä tee työtään siellä, missä ohjelmistoja...