Luku 1

Mystikon tapaaminen

Kevät/kesä/syksy/talvi 2004

”Maailma, jossa nyt olet asuvinasi, ei ole sinun kotisi. Ja jossakin mielesi sopukoissa tiedät, että se on totta. Kodin muisto vaivaa sinua jatkuvasti, aivan niin kuin olisi olemassa paikka, joka kutsuu sinua palaamaan sinne, vaikka et tunnistakaan kuulemaasi ääntä etkä sitä, mistä tämä ääni sinua muistuttaa.” OT-182.1

Antautuminen

Putosin polvilleni, itkin ja pyysin apua. Olin mennyt kahdesti tajuttomaksi viimeisten 18 kuukauden aikana ja molemmat ”onnettomuudet” tapahtuivat juuri kun ajattelin, ”en halua olla täällä.” Tiesin, että ellen antautuisi kokonaan, tulisin tappamaan itseni. Kirjaimellisesti.

Se mitä tapahtui seuraavaksi, muutti elämäni täydellisesti. Minulla oli suora Jumalan Rakkauden kokemus, jota on lähes mahdotonta ilmaista. Voin vain sanoa, että löysin itseni tärisemässä ja itkemässä polvillani ja tunsin sanoin kuvaamattoman rakkauden säteilevän läpi koko olemukseni. Se oli erilaista kuin mikään aiemmin kokemani eikä sillä ollut mitään tekemistä minkään tässä maailmassa olevan kanssa. Se oli niin kokonaisvaltaista ja puhdasta, niin syvää ja henkeä salpaavaa, että elämäni muuttui ikiajoiksi.

Tiesin, että minua rakastettiin enemmän kuin olin koskaan ymmärtänyt. Tiesin, että kaiken takana oli tämä rakkaus, tämä valtava, armon majesteettinen läsnäolo, joka oli kaikesta tietoinen ja rakasti minua aina. Tässä tunnistamisessa luovuin elämästäni. Koskaan enää en voinut kuvitella tietäväni, mikä minulle olisi parhaaksi, ellen olisi suorassa yhteydessä tähän tietoisuuteen. Minusta tuntui ensimmäistä kertaa elämässäni, että voin rentoutua ja luottaa siihen, että Henki ohjaa.

Matka alkaa

Seitsemän kuukautta myöhemmin sain kutsun illalliselle tapaamaan David Hoffmeisteria, amerikkalaista mystikkoa. En ollut koskaan aiemmin tavannut Davidia enkä tiennyt hänestä paljoakaan. Olin juuri nähnyt hänet DVD:llä kävelemässä kanjoniin ja puhumassa nyt-hetkestä. Hän oli eloisa, sinisilmäinen nelikymppinen mies; hän vaikutti hyvin rauhalliselta ja onnelliselta, aivan kuin hän olisi parhaillaan mystisessä kokemuksessa.

Valmistautuessani iltaa varten minulla oli perhosia vatsassa aivan kuin olisin ollut menossa treffeille. Kuinka yllättävää! Yhtäkkiä muistin, että katsoessani Davidia DVD:ltä olin kuullut Hengen sanovan, ”Hän on elämänkumppanisi!” Ihmettelin ettämitä tässä oikein tapahtuu? En oikein tiennyt mitä olisin siitä ajatellut, enkä uskaltanut kertoa kenellekään. Olin tästä viestistä shokissa, viesti oli niin odottamaton, että olin työntänyt sen välittömästi pois tietoisuudestani.

Sinä iltana olivat illallisella vanhempani, Jackie ja Roger sekä heidän ystävänsä, Mia ja Lars sekä David ja minä. Jackie ja Mia olivat opiskelleetIhmeiden oppikurssia (IOK) kaksi vuotta ja päästyään niin pitkälle kuin pystyivät silloisen opiskeluryhmänsä kanssa, he olivat etsineet netistä jotakuta, joka elää Kurssin mukaan. He innostuivat kovasti, kun löysivät Davidin, joka hyväksyi heidän kutsunsa tulla Uuteen Seelantiin.

Siinä illassa oli niin paljon hauskuutta. Roger ja Lars, Jackien ja Mian aviomiehet suhtautuivat molemmat kevyesti joihinkin esiin nostamiinsa Kurssin periaatteisiin ja varmistivat, että olisimme hyvin tietoisia siitä, että juurihe olivat käyttäneet luottokorttejaan Davidin lentolippuun ja ateriaan – ei Jumala. Jackiella ja Mialla oli täysi työ yrittää ohjata keskustelu takaisin avoimeen henkiseen pohdintaan. Seurasin miten hauskaa Davidilla oli, hänen siniset silmänsä kipinöivät ilosta. Näytti siltä kuin hänen ei tarvitsisi todistaa mitään, hänen nöyrä läsnäolonsa ja armeliaisuutensa oli mukaansatempaavaa. Hänen iloinen Henkensä saattoi käsitellä mitä tahansa asiaa mistä tahansa näkökulmasta ja käyttää sitä välineenä yhteyden luomiseksi. Moottoripyöristä ja tenniksestä yksityisiin ajatuksiin, aviomies ja -vaimodynamiikkaan, siitä kaikesta muodostui kieppuva, iloinen keskustelu.

Yllättävä uusi suunta

Kaksi päivää illallisen jälkeen Jackie ja minä ajoimme Mian talolle Davidin viikonloppuretriittiin. Menin huoneeseeni asettuakseni taloksi ja istuin sängylle meditoimaan. David käveli huoneeni ohi ja näytti aivan tavalliselta shortseissaan, sandaaleissaan ja poolopaidassaan. Tuntui siltä kuin hän olisi iso ja pehmeä rakkausläsnäolo. Huomasin pyytäväni, että hän liittyisi seuraani. ”Mielelläni!”, hän vastasi ja vaivuimme yhdessä kauniiseen, rauhalliseen meditaatioon.

Kun David sinä iltana ja viikonloppuna puhui, Henki virtasi hänen lävitseen. Olin vielä toipumassa kahdesta päähän kohdistuneesta loukkaantumisesta ja kuuntelin puhetta usein silmät suljettuina. Ajoittain käperryin lattialle tyynyjen päälle. Oli ihme, että kykenin jäämään kokoontumisiin koko päiväksi, koska yleensä olin energiatasoltani uuvuksissa jo ennen iltapäivää. Mutta tässä ystävällisessä, eläväisessä Hengen energiassa tunsin, että jokainen Davidin puhuma sana ravitsi minua. Se tuntui minussa todella syvällä. Oivalsin, että suurin osa usein tuntemastani uupumuksesta johtui oikeastaan siitä, että olin väsynyt maailmaan; pystyin käsittelemään sitä tietoisena vain niin pitkään. Davidia kuunnellessani sen sijaan tunsin, että minut kohtasi jokin rakastava ja se tuki mieltäni ja sieluani. Ensimmäistä kertaa kahdeksaantoista kuukauteen minulla oli todellista toivoa siitä, että päänsärkyoireeni, jotka näyttivät hallitsevan elämääni, olisivat väliaikaisia. Tiesin, että tämä muutos liittyi suoraan tarkoitukseen herätä.

Olin silloin opiskellut IOK:ta Jackien ja Mian kanssa kuusi kuukautta ja kun retriitti olisi ohi, aikomukseni oli ottaa mukaan juuri löytämäni mielen harjoittamisen työkalut ja palata rakastamaani Wanakan vuoristohuvilaan. Paikka edusti minulle ajatusta maanpäällisestä taivaasta ja aioin elää siellä onnellisesti ajasta ikuisuuteen. Tai niin minä luulin!

Tauon aikana yksi osanottajista kysyi minulta yllättäen, aioinko lähteä Davidin kanssa Peace Houseen (Rauhan taloon). Vastasin, ”En, olen täällä retriitin vuoksi ja aion sitten palata Eteläsaareen”. Hetkistä myöhemmin joku toinen kysyi minulta saman kysymyksen ja vastasin jälleen, että en. Kolmas henkilö ilmaantui luokseni ja kysyi, aioinko lähteä Davidin kanssa Amerikkaan! Sanoin, ”En tietääkseni, mutta olen avoin mahdollisuudelle”. Kun neljäs henkilö kysyi minulta samaa, sanoin, ”Saattaa olla”. Kun viides henkilö kysyi, sanoin, ”Kyllä!”

Kerroin Jackielle näistä luokseni tulleista ihmisistä ja menimme yhdessä jakamaan uutiset Davidin kanssa. Hänen vastauksensa oli, ”Loistavaa!” Hän kertoi meille, että Kathy, joka oli ollut viisi vuotta hänen sihteerinsä, oli äskettäin lähtenyt yhteisöstä naimisiin menon vuoksi ja Davidin kanssa jonkin aikaa elänyt nuoripari oli muuttanut Kanadaan. Peace Housessa (Rauhan talossa) olivat jäljellä vain David ja kissat, Angel ja Tripod. Koska kissat eivät juurikaan tee avustajan töitä, David piti loistavana ideaa, että tulisin kolmeksi kuukaudeksi tekemään vapaaehtoistyötä.

Viitisen vuotta oli kehoni tuntunut kylmältä, erityisesti sormista ja varpaista. Retriitin toisena päivänä huomasin, että koko olemukseni tulvi lämmössä. Tuntui siltä kuin sisäinen lämmityslaite olisi käännetty päälle. Minua hieman nolostutti, kun huomasin aina parin tunnin välein suuntaavani kylpyhuoneeseen loiskuttamaan kylmää vettä päälle!

Olin hiljattain kertonut perheelleni, että halusin kokea rakkauden, joka ei voisi päättyä. Jackie, joka oli Kurssin opiskelija, säteili hiljaisesti tunnistaessaan mitä olin oivaltamassa;...