JÄRVIJUOKSU

27. toukokuuta

1.

Monikaan ei ollut hereillä aikaisin sinä aamuna toukokuun lopussa, kun maaperä jolle Pedersören asukkaat olivat rakentaneet talonsa ja elämänsä yhtäkkiä alkoi vavista.

Markus Björkmark oli juuri palannut kotiin Purmoon yövuorosta makkaratehtaalla ja ajanut auton talliin, kun hän kuuli vaimeaa jyrinää ja tunsi tärinän työkenkiensä pohjien lävitse. Hän meni ulos pihalle ja katseli hämmästyneenä ympärilleen valoisassa kosteassa aamussa, tähyili höyryävien heinäpeltojen ylitse kohti maantietä ja odotti näkevänsä jonkin suuren ajoneuvon ajavan ohitse, kuorma-auton tai rekan, mutta tie oli autio eikä äänikään kuulostanut yhtään kuorma-auton ääneltä. Kun ääni katosi ja tärinä häipyi yhtä äkkiä kuin ne olivat alkaneetkin, kaikki oli ensin hiirenhiljaista. Hetken päästä alkoivat linnut laulaa uudestaan, mutta räikyvämmin, kimeästi ja meluisasti.

Rauhattomasti.

Talossaan Gränbyssä joen rannalla nuoriso-ohjaaja Oskar Wiik hätkähti hereille unesta, jossa hän oli keskustellut enkelin kanssa. Valkoisiin pukeutuneen valtavan hahmon syvä baritoniääni vaihtui maasta nousevaan vaimeaan jyrinään, ja vei jokusen sekunnin ennen kuin Oskar onnistui erottamaan unen todellisuudesta. Kun kirja jota hän oli lukenut edellisenä iltana yllät­täen putosi yöpöydältä, hän avasi silmänsä, ja koska uni oli vaikuttanut häneen syvästi, hänet täytti heti voimakas pelko siitä että tuomiopäivä oli koittanut. Hän nousi sängystä katsellakseen ulos väräjävän ikkunalasin läpi. Samana iltapäivänä hän sitten kertoi malttamattomina hymyileville naapureilleen (he vaikuttivat aina kiusaantuvan kun hän oli lähellä), miten oli nähnyt koiran ruokakulhon liikkua kolistelevan kivetyllä polulla.

Muutaman kilometrin päässä istui Ulla-Marie Kosk keittiönpöydän ääressä ja ratkoi ristisanatehtävää. Leopold oli taas kerran herättänyt hänet puoli viideltä eikä hän ollut sen jälkeen enää saanut unta. Kissa oli ollut levoton siitä asti kun yöt olivat alkaneet vaaleta, ja nyt se makasi unessa viereisellä tuolilla juotuaan ensin vähän hänen esille asettamaansa maitoa. Hän silitti kollin selkää hitaasti kun se äkkiä hätkähti, hyppäsi tuolilta alas, ryntäsi keittiönlattian poikki ja katosi eteiseen. Ulla-Marie katsoi kummissaan sen perään. Seuraavassa hetkessä alkoivat ikkunalasit helistä ja kahvikupit lasikaapissa kilistä. Lyijykynän kärki murtui lehteä vasten kun Ulla-Marien ote tiukkeni, ja hän nousi peloissaan ja kiiruhti herättämään Fredrikiä.

Benjamin Fogde ajoi mopolla patikkapolkua metsässä noin viiden kilometrin päässä heistä. Hän pysähtyi kiinnittämään punaisia nauhoja puunoksiin tasaisin välimatkoin ja merkkasi siten Järvijuoksun viimeisen osuuden hyvissä ajoin ennen kuin starttipistooli laukaistaisiin seitsemän tunnin kuluttua. Hänellä oli seitsemän vuoden ajan ollut päävastuu tapahtuman järjestämisestä. Juoksukilpailuihin kerääntyi joka vuosi noin sata juoksijaa ja tuhat katsojaa, ja kuten yleensä, hän ei ollut suuren päivän lähestyessä nukkunut enempää kuin pari tuntia yössä. Se oli raskasta hommaa, ja oli vuosi vuodelta vaikeampaa löytää vapaaehtoisia toimitsijoita, mutta Benjamin nautti tunteesta, että se mitä hän teki herätti kylän eloon, ja hänen toimeliaisuutensa oli myös tuonut hänelle kylässä arv