HUONE, TALO

LAPSI, HOHTAVA. Johanna. Unien, ajan, tarinoiden huone. Kiinnittää nuppineuloilla seinälleLapsen, hohtavan. Nainen pellolla lapsi sylissä, mustavalkoinen valokuva, ukkossää, salamat. Lapsi valosta / valossa.

Räjähdys; läpinäkyvyys.

Hän on lapsi, hohtava.

Johanna huoneessa, katsoo ulos ikkunasta.

Pelto avautuu ikkunan tuolla puolen, kylpee Talvipuutarhan kajossa, hämärtää. Etäämpänä palanen metsää, tien reunalla Tobiaksen kasvihuone, kuin keltainen värisevä piste sateessa.

Nöpö. Hengittää ikkunaruutuun, lasiin leviää huuru joka sumentaa näkymän. Hengittää yhä uudestaan, niin että saari kasvaa oikein isoksi, ja piirtää sitten etusormellaan huuruun NÖPÖ suurin selkein kirjaimin.

Moneen kertaan, kirjaimet toistensa päälle, yhä nopeammin, kunnes nimi on poissa ja ikkuna taas kirkas ja läpinäkyvä.

Tie, toisella puolen, pissatehdas.

Suokuningattaren paluusta, luku 1. Mistä musiikki alkoi?

Patti ja tehdas, pissatehdas. Jossakin missä ikään kuin ei ollut mitään, ei sitä herttaista keskiluokkaista perhettä jossa on varttunut. Vaan köyhyys, tehdas, töissä rumia paksuja tätejä. Ruokatauolla sitä livahti kirjakauppaan Rimbaudia ostamaan, sitten istui liukuhihnan ääressä ja yritti keskittyä, oma Rimbaud pään sisässä: oma Rimbaud joka oli pelastava hengen vaikka sitä ei silloin vielä tiennyt. Vaan luuli olevansa jumissa, tässä tehtaassa, ikuisesti.

Noin kymmenen metrin päässä talosta jossa Johanna asuu kulkee tie: kohti Toista niemeä ja Talvipuutarhaa yhteen suuntaan, kohti maantietä ja kunnankeskusta ja koulua toiseen suuntaan. Tie: musta kiiltävä viiva leikkaa autiota maisemaa.

Tien näkee viivana – 

Hän on Johanna, lapsi valossa / lapsi valosta. Hän on lapsi, hohtava.

Talo jossa hän ja hänen tätinsä Solveig asuvat. Ensimmäisen niemen kallion juurella, he kahdestaan. Ja aiemmin melko usein pikkuinen serkku Robin, jonka äiti Allison oli laivoilla töissä ja aika paljon poissa. Robinista oli mukava olla Solveigin ja Johannan kanssa – varsinkin Johannan, Johannan huoneessa. Rakensi maailman pisimmän autoradan, huone täynnä toisiinsa liittyviä keltaisia muovikiskoja, tuhat silmukkaa. Kaatoi pieniä autoja kouruun, ne kiitivät, liian lujaa, suistuivat. Mutta sitten Allison ja Robin muuttivat toiseen kaupunkiin ja Robin lakkasi tykkänään käymästä. Lopetti työt laivoilla, kävikauneusmatkoilla niin kuin torpesonilaiset hänestä sanoivat. ”Ja mitenkäs haikarat Portugalissa?” hän itse saattoi kysyä Johannalta ja pörröttää iloisesti tämän tukkaa. Silloin Solveig suuttui hänelle niin että syntyi melkein tappelu.

Allison oli sen Torpen sisko jonka kanssa Solveig oli aikanaan naimisissa – he asuivat silloin Torpessonien kotitalossa Laitimmaisen lammen laidalla. Nyt Torpe on Saksassa, Torpe Torpesson, uudestaan naimisissa, töissä rakennuksilla. Solveigilla oli aikanaan siivousfirma mutta nykyisin hän on jo pitkään ollut kiinteistönvälittäjä. Täällä, Seudulla. On ollut täällä melkein aina. Tässä paikassa, ei tässä talossa vaan toisessa. Sen nimi oli Serkkutalo, se paloi, ulkorakennukset ja vaja purettiin ja Solveig rakennutti sijalle tämän.

Mutta muutoin,ollut on mennyttä, Solveigin kanssa ei puhuta menneistä. Hän on vetänyt viivan sen kaiken päälle, kaiken sen riesan. Melkein ainoa minkä Solveig tahtoo muistaa lapsuudestaan ja mistä hän joskus puhuu on se, miten hän käydessään tyttönä uimakoulua Toisella niemellä pelasti hukkumasta toisen pikkutytön, uimakoululaisen nimeltä Suzette Packlén. Solveig, Sisar Sininen, opetusavustaja Tobiaksen uimakoulussa; ja hänen kaksoissisarensa Rita, joka oli Sisar Punainen. Heitä kutsuttiin näin uimapukujen värin mukaan, muuten oli melkein mahdoton erottaa heitä, niin samannäköisiä he olivat; Solveigin kaksoissisar Rita, jonka päälle Solveig on myös vetänyt viivan. Ja Talvipuutarhan,Ritan Talvipuutarhan. Rumpsis. Veti Solveig verhot eteen. Solveigille Talvipuutarhaa ei ollut olemassa.

Mutta uimaopettaja Tobias on toki yhä olemassa. Se joka kuten sanottu oli aikanaan uimakoulunopettaja. Samainen Tobias jolla on kasv