Tapahtui Bule-lammella 1969–2008

Se tapahtui Seudulla, Bule-lammella. Eddien kuolema. Hän makasi lammen pohjassa. Hiukset levisivät pään ympäri paksuina pitkinä suortuvina, ne olivat kuin mustekalan lonkerot, silmät ja suu olivat ammollaan. Poika näki hänet Lore-kalliolta seistessään tuijottamassa suoraan alas veteen, hän näki huudon joka tulvi äänettömänä tytön avoimesta suusta. Hän katsoi tyttöä silmiin, ne olivat tyhjät. Kalat uivat niistä sisään ja ulos, samoin ruumiin muista aukoista. Mutta vasta myöhemmin, kun oli jo kulunut jonkin aikaa.

Se kuva ei koskaan häipynyt pojan mielestä.

Että tyttö oli imeytynyt lampeen kuin Bermudan kolmiossa.

Siellä hän virui nyt tavoittamattomissa, kymmenien metrien etäisyydessä, vain pojan näkyvissä, sameassa ja tummassa vedessä.

Tyttö, Edwina de Wire, Eddie. Amerikkalainen tyttö. Sillä lailla häntä Seudulla kutsuttiin.

Ja poika oli Bengt. Kolmetoistavuotias elokuussa 1969 kun kaikki tapahtui. Eddie oli yhdeksäntoista. Edwina de Wire. Kummallista. Kun Bengt myöhemmin näki hänen nimensä lehdissä, tuntui kuin se ei olisi ollutkaan hän.

”Minä olen outo lintu, Bengt. Oletko sinäkin?”

”Kukaan muu maailmassa ei tuntenut minun ruusuani paitsi minä.”

Sillä lailla tyttö puhui, käytti kummia sanoja. Muukalainen.

Hän oli seamerikkalainen tyttö. Ja Bengt rakasti häntä.

Yön jälkeen tuli aamu, sinä yönä hän ei ollut nukkunut yhtään. Hän juoksi aamun sarastuksessa metsän halki yli pellon yli niityn, ohi serkkutalon, ohi kahden lahoavan vajanröttelön ja punaisen mökin jossa hänen siskonsa Rita ja Solveig asuivat. Hän hyppäsi kolmen syvän ojan yli ja tuli ulkorakennuksen luo joka oli Lindströmin tilan rajalla.

Hän meni ulkorakennukseen. Ensimmäiseksi hän näki jalat. Ne riippuivat ilmassa. Pelkät jalat, jalkapohjat likaiset ja harmaat. Ja elottomat. Björnin ruumis killui siinä ilmassa, Björn-serkun. Hänkin oli täyttänyt vasta yhdeksäntoista sinä samana vuonna, jona riisti hengen itseltään.

Heitä oli ollut kolme: Eddie, Bencku, Björn. Nyt oli vain yksi, Bencku, vain hän oli jäljellä.

Ja niin: hän seisoi ja ulvoi keskellä villinä uhkuvaa loppukesän luontoa, kovin hiljaista ja vehmasta. Hän ulvoi kohti aurinkoa joka oli juuri peittynyt siniseen pilviverhoon. Alkoi tukahtuneen hiljainen kesäsade. Tip-tip-tip, tyven oli muuten hiiskumaton ja aavemainen. Mutta Bencku ulvoi. Ulvoi ulvomistaan, vaikka häneltä ei äkkiä tullut lainkaan ääntä.

Hän mykistyi pitkäksi aikaa. Todella mykistyi: ei hän ennenkään paljon puhunut, mutta nyt hän ei sanonut yhtään mitään. Mykkyyteen oli lääketieteelliset syyt, diagnoosin mukaan sen oli aiheuttanut sokkitila. Joka johtui kaikesta mitä tuona yönä oli tapahtunut.

Samaan aikaan Seudulla liikuskeli toinenkin lapsi. Vuorokauden kaikkina mahdollisina ja mahdottomina aikoina, joka paikassa, kaikkialla. Hän oli Doris, suolapsi. Doris Flinkenberg, jolla ei tuohon aikaan ollut oikeaa kotia, vaikka hän oli vasta kahdeksan- tai yhdeksänvuotias.

Juuri Doris sanoi kuulleensa huudon ulkorakennuksen luota Lindströmin tilan rajalta.

”Huusi kuin pistetty lammas tai niin kuin vain semmoinen kuin Bencku voi”, hän sanoi serkkumammalle serkkukeittiössä serkkutalossa jonne Doris vähitellen, Björnin kuoleman jälkeen, pääsisi itse tyttäreksi, ihka oikeaksi.

”Ei kun sika”, serkkumamma oikaisi. ”Huutaa kuin pistetty sika.”

”Mutta minä tarkoitan lammasta”, Doris väitti vastaan. ”Sillä siltä Bencku kuulostaa kun hän huutaa. Sellaiselta lampaalta jota tulee sääli.Uhrilampaalta.”

Doris Flinkenbergillä oli oma omituinen tapa ilmaista itseään. Ei koskaan tiennyt oliko se vakavaa vai leikkiä. Ja mikäli se oli leikkiä, niin mitä leikkiä?

”Toisen kuolo on toisen leipä”, Doris Flinkenberg huokasi serkkukeittiössä, ylen autuaana siitä että oli vihdoinkin saanut oikean ikioman kodin. ”Toisen kuolo on toisen leipä”; ainoastaan Doris Flinkenbergin kaltainen pystyi sanomaan sen niin ettei se kuulostanut kyyniseltä vaan melkein normaalilta.

”Soo soo soo”, serkkumamma kuitenkin toppuutteli, ”Mitä sinä oikein puhut?” Mutta hänen äänessään oli jotakin lempeää, tyyntä ja selkeää. Sillä olihan Doris tullut Björnin, lemmikkipojan, kuoleman jälkeen serkkutaloon ja an