: Emmi Itäranta
: Teemestarin kirja
: Kustannusosakeyhtiö Teos
: 9789518515367
: 1
: CHF 18.00
:
: Science Fiction
: Finnish
: 201
: Wasserzeichen
: PC/MAC/eReader/Tablet
: ePUB
Maailmasta on loppumassa vesi. Suunnattoman katastrofin - ehkä ilmastonmuutoksen, ehkä jonkin muun - läpikäynyt ihmiskunta sinnittelee veden vähyyden ja sen säännöstelyä hallitsevan diktatuurin vallan alla. Vain kaatopaikoille hautautunut teknologia ja teemestarien sukupolvien ajan pitämät päiväkirjat muistuttavat entisistä ajoista. Noria on teemestarien sukua, ja pian on hänen vuoronsa ottaa vastaan täysivaltaisen teemestarin arvo - ja edeltäjiensä tarkkaan varjelema salaisuus. Aikana, jona veden kätkeminen on rikoksista pahin, sotilasvallan katseet kiinnittyvät väistämättä teemestarin taloon... Emmi Itärannan esikoisromaani 'Teemestarin kirja' on harvinaisen uskottava ja pelottava kuvaus mahdollisesta tulevaisuudestamme. Samalla Itärannan kieli on kuitenkin kuulasta, tarkkaa ja paisuttelematonta. Kirjalle myönnettiin Kalevi Jäntin palkinto 2012 ja sen käännösoikeudet on myyty useisiin maihin.

Emmi Itäranta (s. 1976) on kaksinkertainen maisteri ja kolumnisti, joka työskentelee Kentin yliopistossa Canterburyssa, Isossa-Britanniassa. Hän on toiminut mm. dramaturgina, käsikirjoittajana, teatterikriitikkona ja tiedottajana. Hänen tekstejään on julkaistu science fiction -lehdissä ja antologioissa Suomessa ja Isossa-Britanniassa.
Kaikki on nyt valmista. Seitsemän viikon ajan olen jokaisena aamuna lakaissut teemajalle vievältä polulta lehdet, jotka ovat pudonneet kivilaatoille, ja neljäkymmentäyhdeksän kertaa olen valikoinut niiden joukosta kourallisen, jonka olen sirotellut takaisin kiville, jotta polku ei näyttäisi liiaksi ihmisen lakaisemalta. Se oli yksi asioista, joissa isäni oli aina itsepäinen. Sanja sanoi minulle kerran, ettei kuolleita tarvitse miellyttää. Ehkä ei tarvitsekaan. Ehkä miellytän itseäni. Toisinaan en tiedä eroa. Miten voisin, kun he ovat luissani ja veressäni, kun heistä ei ole jäljellä muuta kuin minä?
En ole uskaltanut käydä lähteellä seitsemään viikkoon. Eilen avasin vesihanan talossa ja pitelin vesileilin suuta sen metallia vasten. Puhuin sille kauniisti ja puhuin sille rumasti ja saatoin huutaa ja itkeäkin, mutta vettä ei liikuta ihmisten murheet. Se virtaa vauhtiaan hidastamatta tai kiihdyttämättä maan pimeydessä, siellä missä vain kivet kuulevat.