: Pekka Ervast
: Europpalaisia näköaloja
: Tulisoronen
: 9789527316153
: 1
: CHF 4.80
:
: Vergleichende und internationale Politikwissenschaft
: Finnish
: 104
: Wasserzeichen
: PC/MAC/eReader/Tablet
: ePUB
Sisällys: - Europpalaisia näköaloja - Eräs nykyajan profeetta - Nykyajan mies ja nainen - Europpalaisen pulman ratkaisu: - - - Kulttuurielämä vapaaksi - - - Mitä viisaat odottavat? Näköispainos vuoden 1933 painoksesta.

I.


EUROPPALAISIA NÄKÖALOJA.


Syvällä ihmisen hengessä elää kaipuu vapauteen. Tämä kaipuu tunkee läpi ihmisen koko olemuksen, ja personallisen ihmisen ulkonaisessa elämässä se näyttäytyy haluna olla mahdollisimman vapaa oloissaan maan päällä. Vaikeimpia ja häpeällisimpiä tilanteita, mihin personallinen ihminen voidaan saattaa, on vankeus eli ulkonaisen vapauden menetys.

Samoin kuin yksilön, on kansojen laita. Kansoissakin on aina elänyt halu vapauteen, se on näkynyt pitkin historiaa silloin tällöin tapahtuvissa vallankumouksissa. Rinnakkain ihmisen positiivisen vapaudenkaipuun kanssa kulkee näet negatiivinen halu sortaa toisia tai saada valtaa maailmassa toisten yli. Tämä vallanhalu on myöskin pitkin historiaa tullut näkyviin muutamissa ihmisissä ja herättänyt toisissa kapinallisen vapauden kaipuun. Sentähden ihmiskunnan historia on ollut ainaista taistelua ja sotimista vapauden ja paremman toimeentulon puolesta.

Tämä vapaudenkaipuu pohjautuu niin syvään ihmishengen sisäiseen olemuspuoleen ja sen rinnalla kansojen sisäiseen sieluun, että suuret ja nerokkaat ihmiset, ennen kaikkea profeetat, ovat siitä tietoisina lausuneet ajatuksia ja antaneet neuvoja vapauden saavuttamiseksi. He ovat puhuneet siitä vapaudesta, jonka yksilö saavuttaa, kun hän on voittanut pahan ja synnin omassa rinnassaan ja yhtynyt jumalaansa, mutta he ovat myös puhuneet siitä, millä tavalla kansat voivat saavuttaa vapauden ja muodostaa onnellisen ihmiskunnan.

Emme varmaankaan kaikki liene selvillä siitä, että esim. Jeesus Kristus on selvästi sanonut, millä keinoin yksin kansojen onni ja vapaus on saavutettavissa? Kyllä tunnemme hänen sanansa ja opetuksensa, mutta emme tule ajatelleeksi, että hän niillä myös on ratkaissut n.s. valtiollisen ja yhteiskunnallisen kysymyksen.

Miten hän nyt määrittelee kansojen vapautumisen? Kansat eivät vapaudu taistelemalla toisiaan vastaan, koettamalla sortaa toisiaan tai saamalla valtaa toisten yli omaksi edukseen, vaan niiden ainoa pelastus ja vapautus on siinä, että luottavat hyvän voimaan, aseettomuuteen, väkivallasta luopumiseen. Jos kieltäytyvät aseista, silloin henki voittaa aineen. Vaikka tapahtuisi niin, että joku kansa, joka uskoisi tällä tavalla, hävitettäisiin maan päältä ja kaikki sen yksilöt murhattaisiin, huutaisi niiden yksilöiden veri maasta, panisi ihmiskunnan omantunnonvoiman liikkeelle ja antaisi marttyyrisielujen syntyä uudestaan johonkin toiseen kansaan herättääkseen sitä ja opettaakseen samaa uudelleen. Ja silloin muu maailma joutuisi kovaan ahdistukseen ja sieluntuskaan ja ajattelisi : entä jos annetaan heidän nyt koettaa. Vastustus ei enää olisi niin kova, sillä mikään yritys hyvään suuntaan ei mene hukkaan.

Me ihmiset maan päällä olemme aina taistelleet toistemme kanssa ja keksineet yhä julmempia taistelukeinoja, mutta emme ole osanneet luoda ikuista rauhaa, emme tuhatvuotista valtakuntaa. Kuinka se olisikaan mahdollista, kun meidän keinomme ovat taistelukeinoja? Jeesus sanoo: Luopukaa pahasta, uskokaa hyvän voimaan. Mitä tekee, jos ruumiinne murhataan? Parempi se, kuin että sielunne murhataan, sillä sielun murhaamista on, jos opetetaan, ettei hyvän voimaan saa luottaa. Sielun usko ja elämä on hyvässä ja yksinomaan totuudessa ja hyvässä. Sentähden ei tarvitse pelätä niitä, jotka ruumiin tappavat, — lopulta kuitenkin voittavat ne, jotka ovat sävyisiä ja lempeitä.

Se on todella tämä Jeesuksen neuvo suuri maailmanohjelma, kansainvälinen poliittinen ohjelma, jota eivät valtiomiehet ole osanneet ottaa ratkaisua vaativalta kannalta, vaan ilman muuta sivuuttaneet järjettömänä haaveena. Eikä Jeesuksen tarkoitus ole, että tämä ohjelma pantaisiin väkivallalla toimeen, — sehän olisi koko ohjelman kieltämistä — vaan hänen tarkoituksensa on ainoastaan näyttää, missä on pelastus. Ja näytettyään hän on jättänyt ihmisten omaksi asiaksi, tahtovatko, osaavatko sitä ohjelmaa joskus toteuttaa. Ja eiköhän joskus vielä synny valtiomiehiä, jotka ajattelevat: „miten olisi, jos Kristuksen ohjelmaa yritettäisiin toteuttaa? Valistetaan ensin yksilöitä, opetetaan kouluissa pienestä pitäen, mitä Jeesus on tahtonut. Ehkä sitten ohjelma itsestään toteutuu!"

Sitä päivää Jeesus Kristus odottaa. Ja hän odottaa kärsivällisesti. Kaikkien mestarien kohtalo on odottaa kärsivällisesti, kunnes ihmisyksilöt heräävät järkiinsä.

Kristikunnan alkuaikoina, ensimmäisinä vuosisatoina, ymmärrettiin ja tiedettiin tämä. Ihmiset elivät yksilöllisesti uuden ohjelman mukaan ja haaveilivat tuhatvuotisesta valtakunnasta. Ensimmäisissä kristillisissä seurakunnissa ajateltiin : Jeesus Kristus tulee pian takaisin meidän luoksemme, hän panee alulle tuhatvuotisen valtakunnan, hän johtaa ja näyttää, miten elämä järjestetään. Heille oli pettymys, kun hän ei tullut takaisin messiaana juutalaisessa mielessä, vaan vetäytyi enemmän ja enemmän näkymättömiin. Hän eli ruumiissaan muutamia vuosia kuolemansa jälkeen, esiintyi silloin tällöin mysterioissa opetuslapsille, mutta vetäytyi aikaa myöten enemmän ja enemmän pois. Sitä ensimmäiset kristityt oudoksuivat ja monet kadottivat uskonsa. Lopulta koko kirkko päätti turvautua valtion apuun. V. 325 Konstantinus teki kristillisen kirkon valtionkirkoksi, ja silloin Jeesus vetäytyi pois lopullisesti, mikä luonnollisesti ei ole estänyt häntä jatkuvasti yksilöitä auttamasta.

Ensimmäisinä aikoina Jeesuksen oppi kuitenkin vielä eli ihmisten mielessä. Niinpä meidän protestanttien kunnioittama kirkkoisä Augustinus, jota sekä paavi että katolinen kirkko pitää pyhänä, eli sisäisesti tässä ilmapiirissä. Hän käsitti Kristuksen sisäisen, henkisen sysäyksen, mutta se kuvastui hänen järjelleen sillä tavalla, että itse katolinen kirkko on jumalanvaltakunta maan päällä. Kirjassaan „De civitate Dei" hän kuvaa näitä haaveitaan jumalanvaltakunnasta. Hän ei pidä niitä tulevaisuuden haaveina, ne ovat hänen mielestään toteutuneet kirkon kautta ja kirkossa maan päällä. Sentähden kirkon ulkopuolella ei ole mitään pelastusta, sentähden kaikkien ihmisten pitää tulla kirkon helmaan ja samalla tuhatvuotiseen valtakuntaan. Kirkko oli Augustinuksen silmissä niinkuin valtio valtiossa, se ainoastaan sai tukea ja turvaa maalliselta valtiolta.

Katolinen kirkko pyrkikin vähitellen yhä suurempaan valtaan ulkonaisesti, niin että se todella oli kuin valtio valtiossa. Paavilla oli keskiajalla semmoinen auktoriteetti ja valta, että hänen mahtiaan kaikki korkeatkin pelkäsivät. Jos katolinen kirkko julisti keisarin tai hänen valtakuntansa pannaan, oli maallisen hallitsijan ja hänen maansa asiat huonolla kannalla, sillä kaikki uskoivat, että paavilla ja katolisella kirkolla oli taivastenvaltakunnan avaimet kädessään. Jonkinlainen irvikuva jumalanvaltakunnasta toteutui täten katolisessa kirkossa. Jos ei katolinen kirkko itse tunnustanut väkivaltaa, se kuitenkin tarpeen vaatiessa turvautui väkivaltaan, jopa julmuuteen, niinkuin tiedämme kirkon ja ihmiskunnan historiasta. Tästä huolimatta Augustinuksella oli oikeita näkemyksiä asioista ja siitä uudesta vapaudesta, jonka Jeesus Kristus oli pannut alulle.

Kun katselemme Europan historiaa kuluneena kristillisenä aikakautena, huomaamme, kuinka silloin tällöin joku yksilö saa kiinni Kristuksen ajatuksesta, — ei tosin puhtaassa, vaan enemmän tai vähemmän väärennetyssä muodossa, riippuen siitä, että kyseessä oleva henkilö ei tunne Kristuksen oppeja, hänen nimenomaisia käskyjään ja ohjeitaan, muuta kuin ylimalkaan. Tämmöinen sisästäpäin tuleva vaikutus, joka pukeutui jonkun ihmisen pyrkimyksiin, tapahtui keskiajalla harvoin, mutta uudella ajalla useammin. Itse asiassa olen huomaavinani jonkunlaisen järjestelmän tässä, sillä ensimmäisen kristillisen vuosisadan jälkeen kului 700 vuotta, ennenkuin suurta ohjelmaa hieman toteutettiin. Ja sitten kului taas 700 vuotta, ennenkuin näkyi uusi yritys toteuttamisen suuntaan, mutta senjälkeen esiintyy joka vuosisadan alussa edes joku ihminen, jonka hengessä välkkyy...