Johdatus aihepiiriin

1. Ihminen ja maailma

Käsillä olevan tarkastelun kohteena onihminen. Tämä aihepiiri on mitä merkittävin – ihmiselle itselleen. On vain luonnollista, että pieni lapsi kiinnittää huomionsa maailmaan. On vain luonnollista, että itse kukin meistä tekee näin aina silloin tällöin. Mutta aivan yhtä luonnollista on, että jossain vaiheessa ihmisen, oli hän sitten nuori tai vanha, huomio kiinnittyy häneen itseensä: ihmiseen. Varsin helppoa tämä ei kuitenkaan ole. Ihmisen itsetarkastelua kun häiritsevät sekä eräät illuusiot että monesti myös turvallisuusoperaatiot. Käsillä olevan ensimmäisen osan on tarkoitus esitellä eräitä perusteemoja johdattelevassa hengessä, niiden toimiessa varsinaisessa tarkastelussa sanotun lähtökohtina.

Ihminen on aina osaltaan yksilö. Kukin ihminen eroaa toisista, eikä toisaalta aina ole helppoa sanoa vaikkapa sitä, mikä käyttäytymismalli on inhimillinen, mikä taas ei. Lajinsisäinen muuntelu on huomattavaa. Mutta samalla on olemassa myös jotain sen kaltaista, jota voisimme sanoayleiseksi ihmisyydeksi. Voimme ajatella tässä vaikkapa ruumiimme rakenteita, kuten käsiä tai jalkoja tai joitain sisäelimiä, jotka ovat tyypillisiä kaikille ihmisille. On otettava huomioon myös niin sanotusti psyykkiset tekijät, toisin sanoen ihmisten yleensä tyypillisesti varsin inhimillinen tunne-elämä. Ihminen on aina jossain määrin ihmisen näköinen, oloinen ja tuntuinen. Olemassaolo on aina tyypillisesti ihmismäistä, johtuen siitä että se joka on, on juuri ihminen.

Kiinnittää kuitenkin huomioita, kuinka vaikeaa tästä yleisestä ihmisyydestä on rakentaa teoriaa. Tämä näkyy jo siinä, kuinka monta teoriaa aiheesta on muodostettu, varsinkin niin sanotusti psykologisella tasolla – niin että samalla kun kukin teoria paljastaa jotain oleellista, niin myös sen vastakohtakin. Monesti tutkimusta vaikeuttaa jo ihmisen yksilöllisyys, kunkin ihmisolennon ollessa ratkaisevalla tavalla omanlaisensa. On huomattava myös tutkimuksen sen perusmuuttujien tai -käsitteiden määrittelemisen vaikeus. Ongelmana on se, että muuttujia on satoja ja taas satoja, eikä ole aina helppoa sanoa, mikä on syy ja mikä seuraus. Ihmisen kuvaaminen muistuttaakin tilannetta, jossa pehmeälinjaista kuviota pyritään kuvaamaan suorin viivoin. Mutta jotain voidaan toki sanoa, lähtien liikkeelle aivan perusasioista.

Voidaan ottaa annettuna, että me ihmiset olemme heitettyjä maailmaan – tuomittuja elämän sen eri ilmiöiden kanssa. Tässä on mainittava myös toiset ihmiset,inhimillisen olemassaolon ollessa osaltaan myös kanssaolemista, kuten Heidegger (1927) asian ilmaisi. Tästä näkökulmasta inhimillisen olemassaolon toiseksi osapuoleksi paljastuu, vastakohtana yksilölle itselleen, toisten ihmisen kansoittama maailma. Elämä eläminen on lopultakin yksilön itsensä ja häntä ympäröivän maailman jatkuvaa yhteensovittamista, milloin enemmän omiin voimiin, milloin taas toisten apuun luottaen. Olla ihminen on yhtä kuin elää, lopultakin toisten rinnalla.

2. Eettiset merkitykset

Meitä ympäröivä maailma koostuu pitkälti aineellisista, itsestämme selvästi erillisistä kohteista. Tämän kaltaiset kappaleet näyttävät muodostavan maailman perustan. Sillä tai tuolla kappaleella on oma muotonsa, painonsa ja niin edelleen. Mutta pelkästään täten me emme voi maailmaa kokonaisuudessaan kuvata. On näet ilmeistä, että maailman eri ilmiöillä on usein myös omaeettinen merkityksensä. Tämä tekee eettisistä tosiasioista aivan yhtä todellisia kuin aineellisistakin. Tarjota toiselle myönteisiä kokemuksia – tai kielteisiä. Inhimillinen elämä on täten aina myös eettisten valintojen tekemistä, milloin enemmän, milloin vähemmän onnistuneella tavalla.

Voimme ajatella tässä vaikkapa unia. Me ihmiset näemme öisin toisinaan unia. Vaikka me yleensä herätessämme tajuavamme nähneemme vain unta, olemme me itse unen hetkellä vakuuttuneita sen todellisuudesta. Unikuvia me emme tee itse, ne vain annetaan meille – ne ovat kuin puhdasta, esitajuisen tuottamaa ilmenemistä. Tämä kaikki tapahtuu tahattomasti, ilman että me voisimme asiaan vaikuttaa. Mutta sama periaate pitää paikkansa myös valveilla. Että valvehavaintomme vastaavat unikuviamme paremmin meitä ympäröivää maailmaa, tekee toki mahdollisen mielekkääseen toimintaan. Mutta tämä taas ei merkitse sitä, etteivätkö päiväkokemuksemme olisi yhtä lailla tahatonta, sen muodostaessa toimintamme perustan, ei suinkaan sen tuotosta – jopa merkityksensä osalta.

Nyt voidaan huomauttaa siitä, että nämä eettiset merkitykset ovat lopultakin vain kokemusta. Se tai tuo asia vain ilmenee meille eettisesti merkittävänä, ei suinkaan ole sitä itse. Mutta tässä tarkastelu voidaan palauttaa takaisininhimilliseen tajuisuuteen, jossa hyvä on hyvää ja paha pahaa. Jos esimerkiksi pahoinpidellyksi tuleminenilmenee yksilölle jonain pahana, se myöson sitä – aivan yhtä todellisena kuin sininen taivas yllämme on sininen. Tässä voidaan palauttaa mieliin Kierkegaardin (1996) sanonta, jonka mukaan subjektiivisuus on totuus. Tietysti myös merkityksistä on mahdollista aina kiistellä. Mutta jos ajattelemme juuri pahoinpitelyn uhriksi joutunutta, hänen kipunsa ja hätänsä on juuri kaikessa subjektiivisuudessaan objektiivista. Vielä voidaan sanoa, että se määrittyy pahaksi itsestään, ei niin että sitä pitäisi sellaiseksi määritellä tai osoittaa, vaan niin että se sisältää itse itsessään oman eettisen ominaislaatunsa.

Tarkoitukseni ei ole sanoa, etteivätkö tunteet voisi johtaa yksilöä myös harhaan. Näin erityisesti siinä, missä toisen kokemukset ilmenevät itselle väärinä. Tässä on kysymys normaalin empatiafunktion vääristymisestä, mikä voi heijastua myös tietoisen ajattelun tasolle, sen vääristyessä välittömän merkityskokemuksen vääristymän mukaan. Mutta tämä ei muuta miksikään sitä, että vaikkapa pahoinpidellyt kokemus on totta, ja että se määrittyy itsessään pahaksi.

Tässä huomion keskipisteeseen nousee käsite, jolla maailman ilmiöiden ja tapahtumien eettistä ominaislaatua pyritään usein kuvaamaan. Ajattelen tässävapauden käsitettä. Yleensä vapaus ymmärretään ensisijaisesti valinnanvapaudeksi, toisin sanoen yksilön kyvyksi toimia haluamallaan tavalla. Tässä yhteydessä tarkoituksenani on kuitenkin lähestyä vapautta toisesta,laadullisesta näkökulmasta. Tässä ensisijainen huomio ei kiinnity niinkään yksilön tosiasialliseen liikkumavaraan, kuin siihen, missä määrin hän kykenee saavuttamaan eettisen hyvän elämässään. Vaikka tämä voikin tapahtua viime kädessä vain tietyn määrällisen vapauden varassa, ei tämä muodosta varsinaisen vapauden ydintä, vaan pikemminkin sen välinettä. Mutta ennen tarkempaa syventymistä tähän seikkaan on paikallaan käsitellä hieman tarkemmin eräitä antropologisia perusoletuksia.

3. Elämän kulku

Maailma voidaan määritellä parhaitenilmiöiden muodostamaksi kokonaisuudeksi. Nämä ilmiöt voivat tulla koetuksi aina siinä määrin tarkasti, että ne muodostavat perustan mielekkäille valinnoille. Mutta tämä ei merkitse sitä, että siitä tai tuosta asiasta saama vaikutelma olisi sama asia kuin itse koko asia. Ilmiöiden pinnan takana piilee olemus, joka on kaikessa monimutkaisuudessaankin tavoitettavissa vain osin. On syytä korostaa, että maailman määritteleminen ilmiöiden muodostamaksi kokonaisuudeksi ei vielä sellaisenaan merkitse samaa kuin sen julistaminen yksin koetuksi. Päin vastoin meillä on kaikki syyt uskoa, että kokemaamme vastaa maailma sinänsä – jos ei muussa niin ainakin olemusten loputtoman monimutkaisen verkoston muodossa.

Mutta maailma ei yksin ympäröi...