Jumalan Valtio

Luku XI,1

Johdanto teoksen toiseen osaan, lukuihin 11 – 22. Palautetaan lukijan mieleen, että Jumalan Valtio -teoksen tarkoitus ja päämäärä on käsitellä kahta hallintoa, taivaallista ja maallista. Luvut 11 –22 tulevat käsittelemään aihetta nyt Jumalan hallinnon näkökulmasta, kun edellisen osan luvut 1 –10 erittelivät pääosin pakanallisen antiikin ihmisperäisiä uskontoja.

Luku XI,1

Jumalan valtioksi sanomme sen hallinnon, jonka todistajana on tuo Kirjoitus, joka alistaa alapuolelleen kaikkien kansojen kaiken kirjallisuuden– ei ihmismielialojen sielunliikkeillä, vaan – ollen ylitse inhimillisten ymmärryskykyjen eri laatujen niitä etevämpi aivan ylimmässä, jumalallisessa edeltä näkevässä kaitselmuksessaan.

Tuossapa Kirjassa on kirjoitettuna:Kunniakkaat ovat maininnat sinusta, Jumalan kaupunki.1 Ja toisesta Psalmista luetaan:Suuri on Herra ja sangen ylistettävä meidän kaupungissamme, hänen pyhällä vuorellansa, levittäen riemua koko maalle.2 Ja vähän myöhemmin samassa Psalmissa:Niin kuin olemme kuulleet, niin olemme myös nähneet hyveellisten voimien Herran kaupungissa, Jumalamme kaupungissa. Jumala on perustanut sen iankaikkiseksi.3 Ja samoin toisessa Psalmissa:Virran voima ilahduttaa Jumalan kaupungin. Korkein on pyhittänyt pyhäkkönsä. Jumala on sen keskellä: se ei tule järkkymään.4 –Näiden ja tämän kaltaisien todisteiden perusteella, joita kaikkia olisi liian pitkällistä mainita, olemme oppineet sen tietyn Jumalan valtion olemassaolon, jonka jäsen intohimoisesti kaipaamme olla sellaisella rakkaudella, jonka rakkauden sen Luoja on inspiroinut hyväksemme.

Tämän pyhän kaupungin Perustajaa parempana maisen valtion kansalaiset ovat pitäneet jumaliansa, koska eivät tiedä Hänen olevan jumalien Jumala, mutta ei valheiden, se on: jumalattomien ja ylpeiden Jumala. He [epäjumalat ja palvojansa] tavoittelevat eräällä tavalla yksityistä mahtiaan ja pyrkivät saavuttamaan jumalallisia kunniasijoja vilpillisin petoksin, riistettyinä pois Jumalan muuttumattomasta, kaikille yhteisestä valkeudesta, ja siksi he ovat pakotettuja tiettyyn yksityiseen puutteelliseen toiminnan mahdollisuuteen. Vaan Jumala on hyveellisten ja pyhien jumalien5 Jumala. Näitä viehättää ennemmin alistaa itsensä yhdelle [Jumalalle] kuin alistaa monia [jumalia] itselleen, ja ennemmin palvoa Jumalaa kuin tulla jumalina palvotuiksi.6

Mutta olen vastannut tämän pyhän kaupungin vihollisille edellisissä kymmenessä kirjassani – niin paljon kuin pysytyin, Herramme ja kuninkaamme auttaessa.

Mutta siitä, mitä minulta nyt edelleen odotetaan, ryhtynen erittelyihini, tunnustaen siihen velvollisuuteni unohtamatta velvollisuuksiani niihin. Tarkastelen, siinä määrin kuin olen tutkiskeluuni pystyvä, kahden kaupungin – maallisen ja taivaallisen – esiin astumista ja etenemistä, rajoittaen velvoitteitani, itsensä pyhän kaupungin Herran ja Kuninkaamme avun saamiseen kaikessa luottaessani.7 Olemme sanoneet, että nämä kaksi kaupunkia tulevat vastaisuudessa, tarkasteltavana aikakautena, olemaan tietyllä tavalla hämäriä ja keskenään toisiinsa sekoittuneina.

Ja aluksi tulen sanomaan, millä tavalla, noiden kahden kaupungin syntymiset edelsivät [muuta historiaa] enkeleiden erilaisuudessa.8

1 Lat.Gloriosa dicta sunt de te, civitas dei. Ps. 87:3. Vulgatan käännös Septuagintasta on sama. Hepreasta Vulgata kääntää.Gloriosa dicta sunt inte, civitas dei, semper. Kunniakkaat ovat maininnat sinulla / sinun suhteesi, aina.

2 Ps. 48:2–3. Lat.magnus Dominus et laudabilis nimis in civitate Dei nostri in monte sancto eius, dilatans exultationes universae terrae. Tämä on Vulgatassa 47:2–3, LXX:stä käännettynä muodossa:2. magnus Dominus et laudabilis nimis in civitate Dei nostri in monte sancto eius 3. fundatur exultatione universae terrae montes Sion latera aquilonis civitas regis magni. –Suuri on Herra ja sangen ylistettävä meidän Jumalamme kaupungissa, pyhällä vuorellansa. Riemulla vahvistetaan kaiken maan vuoret, Siion pohjoisella sivustalla, suuren kuninkaan kaupunki. Vulgata kääntää nämä jakeet puolestaan hepreasta muotoon:magnus Dominus et laudabilis nimis in civitate Dei nostri in monte sancto suo 3. specioso germini gaudio universae terrae monti Sion lateribus aquilonis civitatulae regis magni. –Suuri on Herra ja sangen ylistettävä meidän kaupungissamme, pyhällä vuorellansa. Kauniiksi versoksi, iloksi, kaiken maan vuoreksi [on> kohoaa] Siion, suuren kuninkaan pienen kaupungin pohjoisen puolella [<laitamilla].< Biblia Hebraica (siellä 48:2–3):

–Suuri on Herra ja äärimmäisen ylistettävä Jumalamme kaupungissa pyhällä vuorellansa.

–Kaunis [on sen] kohottaminen, kaiken maan riemu, Siionin vuori pohjoisen sivustalla, suuren kuninkaan kaupunki.> Luther (v. 1545):2. Groß ist der HERR und hoch berühmt in der Stadt unsers Gottes, auf seinem heiligen Berge. 3. Der Berg Zion ist wie ein schön Zweiglein, des sich das ganze Land tröstet; an der Seite gegen Mitternacht liegt die Stadt des großen Königs. –Suuri on Herra ja korkeasti ylistetty meidän Jumalamme kaupungissa, pyhällä vuorellansa; Siionin vuori on kuin kaunis verso/oksa, johon koko maa tyytyy; pohjoisella sivustalla sijaitsee suuren kuninkaan kaupunki (< kohti keskiyötä = pohjoista, ilmaisu on hepraisimi, kuten myös ´sivusta´ on hepreaksi ilmaistuna ´reisillä´).

3 Ps. 48:9.Sicut audivimus, ita et vidimus, in civitate Domini virtutum, in civitate Dei nostri. Deus fundavit eam in aeternum. – Samoin Vulgatassa (47:9) sekä LXX että Hebraica -käännöksinä, jälkimmäisessä ilmaisuin aeternum on sanottu muodossausque in aeternum, aina iankaikkisuuteen asti. Oman perinteisen Kirkkoraamatun käännökseen on vaikuttanut Biblia Hebraican teksti:

Niin kuin olemme nähneet Herran Sebaotin (se on: kaiken voiman Jumalan)kaupungissa, meidän Jumalamme kaupungissa, niin olemme kuulleet. Jumala pitää sen lujana iankaikkisesti. Sela. (Sela tarkoittaa taukoa välisoiton muodossa, mikä antaa aikaa sulattaa edellä sanottua samalla painottaen sitä.)

4 Ps. 46:5-6; Vulgata 45:5-6 on samoin:Fluminis impetus laetificat civitatem Dei, sanctificavit tabernaculum suum Altissimus. Deus in medio eius non commovebitur. – Oikeastaan:Jumala sen keskellä ei tule järkkymään. Kyseessä on tyylikeinokuvio nimeltäänmetonymia, subjektin vaihto. Kun Jumala ei temppelissään horju, ei temppeli horju. Raamattu käyttää tätä kuviota paljon, kuten Ps. 139:1, 22. Kts.Augustinus, Kristillinen Opetus, tyylikeinot, metonymia, s. 217. (Kts. myös tuonnempana s. 27, ind. 38).

5 Tässä Augustinus viittaa enkeleihin ja niihin, joilla on Jumalan sana, niin että he sen kautta Jumalaa heijastavat. Vrt. Johannes 10:35. Ps. 82:6. Aiheesta on enemmän tuonnempana kohdassa XI,33.

6 Vrt. Ilm. 19:10. Augustinus, Kristillinen Opetus, 1.33.36, s. 26.

7 Augustinus tunnustaa tässä suorasanaisesti velvollisuutensa saamiensa Jumalan lahjojen ja tietojen välittämiseen seurakunnalle, sekä piispana että tajuten omaa piispuuttaan laajemman merkityksen maailman ja kirkon historiassa (Paavalin tapaan:kaikille minä olen velassa. Room. 1:14). Vaikka Augustinus käyttää nöyriä ilmaisuja ja sanoo kaikessa tulevansa luottamaan Herran apuun ja johdatukseen, hän samalla tietää joutuvansa paljon rajaamaan tietojaan saadakseen kirjansa kohtuulliseen määrään. Tätä tarvetta hän myöhemmissäkin käsittelyissään usein toistaa.

8 Toisin sanoen, enkeleiden erilaisuus ja keskinäinen sota,edelsi (praecesserint) näiden kaupunkien eli valtioiden syntyjä> enkeleiden erilaisuus ilmentää kaupunkien syntymistä ja luonteita. Ja sen vuoksi kummallekin osapuolelle kuuliaiset ihmiset eli valtakunta sekoittuvat pahojen ja hyvien enkeleiden välisessä taistelussa, eli käyvät vaikeiksi nähdä, kuten taistelun osapuolet sotakentällä...